24.1.2014

Pihabongaus alkaa

Taas on pihabongauksen aika! Se on tammikuun viimeisenä viikonloppuna eli tänä vuonna 25.-26.1. Tämä on huomattu myös perennapuutarhurin ja Suvikummun blogisivuilla. Täällä lintulauta on jo täytetty, kauralyhde pöyhitty ja siemenkranssista käännetty uusi puoli tyrkylle. Huomenna olen valmis bongailemaan.

Tässä on joitakin potentiaalisia bongauksen kohteita. Punatulkku ei ole näyttäytynyt kuin kerran, joten sitä tuskin bongaan. Pikkuvarpusia on alkanut olla enemmän ja enemmän. Fasaanitkin käyvät epäsäännöllisesti. Talitinttejä ja sinitiaisia bongataan melko varmasti. Ne ovat oikein ihastuneet tuohon kuvassakin näkyvään siemenkranssiin. Pihabongauksen järjestävällä Birdlife:llä on hyvä ja havoinnoillinen sivu tavallisimmista talvilinnuista. Sen avulla saa jo useimmat lintulaudan kävijät tunnistettua.

Sitten tähän loppuun tällainen tammikuukollaasi. Uskaltauduin kameran kanssa ulos ja tässä on kuvia koottuna. Vähän kun pakkaset hellittää, niin tarkenee lähtemään kuvaamaan pitemmällekin.

14 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Onneksi pakkanen lauhtui, jotta olis kait lintuja paremmin kuin mitä viimeaikoina on ollut. Toivotaan hyviä bongauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on tuntunut, että pakkanen vähentää kävijöitä. Ehkä ne on huomenna sitä suurempana joukkona sitten liikkeellä!

      Poista
  2. Kerrostalossa ei kovin paljon noita siivekkäitä ystäviä näe ja luulen että, näin kylmällä eivät paljon linnut liiku. Saisi jo pakkaset hieman hellittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään -6 aste houkutti kovastikin siivekkäitä syömään. Sopivaan aikaan pakkanen hiukan hellitti!

      Poista
  3. Kävin jo täyttämässä ruoka-automaatit. Huomenna sitten bongailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo bongailin tänään. Kova oli vilske. Parhaimmillaan 24 keltasirkkua!

      Poista
  4. Meidän lintulaudat ovat sen verran kaukana ikkunoista, että bongaus taitaa jäädä vaikeuden vuoksi. No, ruokaa on tarjolla monenmoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä bongailen tyytyväisenä sisätiloista. Jotkut bongaa ulkona kiikareiden kanssa. Hyvällä paikalla niin saattaa nähdä enemmänkin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Auringon paistaessa hyvien kuvien ottaminen on helpompaa. Pilvisellä säällä kaikki näyttää jotenkin tylsältä.

      Poista
  6. Hienot talvikuvat!

    Minäkin bongailin, mutta ei nyt mennyt ihan niin kuin Luontoillassa. Lisää aiheesta:
    http://keskener.blogspot.fi/2014/01/tunnista-lintu.html

    VastaaPoista
  7. Pongailtiin meilläkin. Saaliina naapurin kissa, joka karkotti linnut, kun kissa tälläs itsensä tuijaan, mikä on lintulautojen ja läskitankojen takana.

    Oot ottannu nättejä ja onnistuneita talvikuvia. Mä liityin kamerakerhoon, kun tuntuu siltä, että olen kadottanut näkemyksen, miten otetaan mielenkiintoisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin kissat onneksi jo niin vanhoja, että pysyy ennemmin sisällä. Orava kävi lintuja hätyyttämässä, mutta muuten linnut sai olla rauhassa.

      Kamerakerhoa olen minäkin miettinyt. Saisi varmaan vinkkejä ja uusia näkökulmia.

      Poista

Kiitos kommentista!