Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste parsa. Näytä kaikki tekstit

21.3.2018

Kevään odotus

Sain jo jonkin aikaa sitten Saaristopuutarhaa blogista haasteen: Kevään tärkeimmät merkit. Tähän haasteeseen olette varmaan jo monta kertaa törmänneet täällä puutarhablogien piirissä. Jotkut bloginkirjoittajat ovat vastanneet tähän haasteeseen jo useaan kertaan. 

Ajattelin jo, että olen liian myöhässä tämän haasteen kanssa. Mutta vaikka kalenteri on aika pitkällä, niin ulkona on vielä aivan talvinen keli. Siispä rohkenin vielä tarttua tähän haasteeseen. Kuitenkin soveltaen. Ensinnäkin tähän haasteeseen on moni vastannut, joten en jaa haastetta eteenpäin enkä noudata tarkasti haasteen ohjeita. Toiseksi huhtikuu on jo ihan ovella, joten katson vähän pidemmälle kevääseen. Listaankin tähän minulle tärkeitä kevään asioita. Eli mitä odotan keväältä :)


Kaikenlaiset kevään kukkijat ilahduttaa pitkän talven jälkeen. Tähän olisi voinut laittaa kuvan myös valkovuokoista tai leskenlehdistä. Minulla ei taidakaan olla kuvaa jälkimmäisistä. Siinäpä proggista kevääksi :)


Kevään ensimmäiset perhoset sykähdyttää. Olen kuullut, että kevään ensimmäisestä perhosesta voi ennustaa miten tuleva kesä sujuu. Yleensä keväällä näkee sitruunaperhosen eli kesästä tulee aurinkoinen ja iloinen. Yhtenä keväänä näin ensimmäisenä nokkoperhosen...


Aikaisemmin nostin ensimmäisen sadon kasvimaalta jo lumien sulettua. Tässä juuri on omaa maa-artisokkaa uunissa paahdettuna. Usein ne olivat osittain huonokuntoisia, siksi tänä vuonna nosta sen jo syksyllä. Ainakin viime syksynä mukulat olivat parempi kuntoisia kuin yleensä keväällä. 

Tässä kuvassa parsa on kaupan tuote, mutta tänä keväänä olisi tarkoitus saada ensimmäinen oma parsasato. Siis sillä varauksella, että juurakot ovat selvinneet talvesta. 


Keväällä ihanaa on myös taimien hoito. Tässä on parin vuoden takainen paprika. Tällä hetkellä paprikataimien tilanne ei näytä hyvältä. Vain kaksi tainta on noussut pintaan. Taisi päästä taimimulta liikaa kuivumaan...kasvattaja ei ollut tarkkana. Onneksi valmiita taimia voi myös ostaa! :)


Voi, kuinka kasvimaanviljelijää jo polttelee maan mylläämään pääsy. Siinä kun aikansa selkä vääränä multaa lapioi, niin into hiukan laantuu ;) Kasvimaasuunnitelma on jo valmiina ja siemenet ostettuina, kun vain kevät jo tulisi.

Kevättä odottaen!

16.2.2014

Kasvimaasuunnitelmia

Taas on aika tehdä kasvimaan alustava suunnitelma. Olen tänä vuonna näköjään aikaisemmassa kuin viime vuonna. Vielä en ole saanut siemeniä ja maatiaisen siemenluetteloa vielä odottelen, joten tämä on tosiaan alustava suunnitelma. Omalla kasvimaalla tärkein muutos on kuitenkin, että kahdelle alueelle laitetaan kauluslaatikot. Nuo alueet ovat marjapensaiden vieressä, joten kauluslaatikoilla on helpointa rajata marjapensaiden ahnaat juuret ulkopuolelle.

 
Tarkoitus olisi vuokrata viljelypalsta, joten yhden penkin voisi laittaa parsalle. Toivottavasti taimien kasvatus onnistuu. Olen monena vuonna yrittänyt ostaa taimia, mutta en ole niitä saanut. Salaattia ja sipulia on hyvä olla helposti saatavilla. Palsternakkaa ja mangoldia yritän talvehdittaa, jotta saisin siemeniä seuraavana vuonna.


Viljelypalsta voisi olla vaikka tämän näköinen. Sen pitäisi olla aarin kokoinen, mutta kesällä kun niitä katselin ne näyttivät pienemmiltä. Ainakaan ne eivät ole neliöitä. Yksi ajatus on, että pitkät kasvit ovat keskellä. Eivät sitten ainakaan varjosta naapureita. Onkohan tuota avomaankurkkua liikaa? En tiedä riittääkö säilytystilat sadolle. Pitää ehkä laittaa enemmän kukkia.

Viljelypalsta kuvin olisi tämän näköinen. Pitää tosiaan ottaa sadosta seuraavana kesänä enemmän kuvia, sillä minulla ei ole yhtäkään kuvaa kesäkurpitsasta. Sen kukasta on useampikin kuva, mutta itse kesäkurpitsa ei ole osunut linssiin kertaakaan.

Nyt on sitten hienot suunnitelmat. Sitten pitäisi miettiä riittääkö aika, voimat ja säilytystilat niiden toteuttamiseen...