19.11.2012

Kuusi kuvaa kesästä


Luin päärynäpuunvarjossa blogista hauskasta haasteesta. Sen mukaan blogiin tulisi koota kuusi kuvaa menneestä kesästä. Tällaisena synkkänä kautena vastaava haaste on oikein oiva puutarhabloggaajalle.

Päärynäpuunvarjossa blogi oli saanut haasteen Saran mökissä ja puutarhassa blogista, joka oli saanut haasteen sen alkuunpanijalta eli mökkipuutarha blogista. Mieltä jo lämmittää, kun käy katselemassa heidän kauniita kuviaan.

Oma blogini ei ole saanut haastetta, mutta ajattelin kuitenkin tarttua siihen. Itselläni on ollut mielessä jokin vastaavanlainen. Jos olisi enemmän lukijoita, parhaiden kuvien valinnan voisi jättää lukijoille. Blogin pitäjä esittelisi vaikka kymmenen kuvaa, josta lukijat valitsisivat parhaat. Tyydyn kuitenkin vain itse valitsemaan kuusi kuvaa kesästä. Oikeastaan on eroa valitseeko parhaat vai kesää parhaiten kuvaavat valokuvat. Minulla ei ole yhtään sadekuvaa, joten omat kuvavalintani jäävät jonnekin noiden kahden väliin.








Näistä kuvista mieleen muistuu kevät. Se ihana vaaleanvihreä ja kasvun ihme.










Mukaan pitää tietysti saada kaksi kukkakuvaa. Minulla on vähemmän kukkakuvia, kun olen enemmän keskittynyt hyötyviljelyyn. Kasvimaalta löytyy maanparannus mielessä viljeltyä hunajakukkaa ja teeaineeksi tulevaa kamomillaa.








Tänä kesänä opettelin härkäpavun siemenien keruuta. Hyvin se mielestäni meni, mutta vasta seuraava kevät kertoo totuuden.

4 kommenttia:

  1. Löysin viimeisimmästä haasteesta blogisi. Itsekin olen alkujaan ollut hyötykasviharrasteviljelijä, mutta nykyään minulla on jo muutama "kaunokasvikin".

    Pavut ovat ihania. Sain eräältä ystävältäni viime keväänä hervottoman määrän erilaisia pavun siemeniä, mutta kesä oli niin sateinen, ettei kaikki ihanuudet edes itäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonosti meni minullakin viime kesänä pensaspapujen kanssa. Olin viljellyt niitä kaksi vuotta ja ihmetellyt, miksi niitä pidetään vaikeana. Aloitin kokeilun lämpimänä kesänä ja lämpö auttoi aloittelijaa. Viime kesä osoitti, että pensaspapu on tosiaan ronkeli.

      Poista
  2. Kiva kun tartuit haasteeseen :)

    Hunajakukkakuva on aika ihana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunajakukkakuva on minunkin mielestä onnistunut. Olisin halunnut laittaa sen suuremmaksi, mutta tällä hetkellä se tulisi oikean palkin päälle. Minulla taitaa olla tekstikentän leveys aika kapea.

      Poista

Kiitos kommentista!