25.1.2016

Toive, unelma ja lupaus

Ruusunmekko blogissa oli jo joulukuun lopussa ihana yleinen haaste toivo, unelma ja haaste vuodelle 2016. Nyt vihdoin päätin tarttua tähän. Näin hankien keskellä on aikaa haaveilla ja suunnitella puutarhakesää. Höpinän lomassa on lumisia kuvia, kun talvi vihdoin tuli tänne eteläänkin. Pakkasta olikin sitten oikein kunnolla, mutta onneksi tuli sitten luntakin. Nyt lupaa, että pakkanen hellittää vähän liikaakin. Koskaan ei ole hyvin ;)


Toive puutarhavuodelle 2016 on, että saisin makustella erilaisia oman palstan kasviksia. En odota suurta satoa tai että kaikkien kasvien kasvu olisi erinomaista. Mielestäni tärkeämpää on monipuolisuus. Kesällä saa jo kaupastakin huokealla kotimaisia kasviksia. Erikoislajikkeita on kuitenkin tarjolla vähänlaisesti. Niitä on minusta mukava kokeilla kasvattaa ja sitten koemaistaa.


Tässä kuvassa yritin ikuistaa lumimyräkkää, mutta eipä se oikein onnistunut. Radiossa haasteteltiin luontokuvaajaa, joka opasti lumisateen kuvaamisessa. Se onnistuu kuulemma lähinnä räntäsateellä, kun taivaalta tulee "jalkarättejä". Sitten pitäisi olla vielä valotusaikakin oikein. Vielä on opeteltavaa...

Unelma puutarhavuodelle 2016 on retki, johonkin ulkomaiseen upeaan puutarhaan. Britannian rönsyilevät puutarhat ovat jo pitkään ihastuttaneet. Taitaa jäädä haaveeksi tänäkin vuonna...


Lupaus puutarhavuodelle 2016 onkin kinkkisempi. Mikä on sellainen asia, joka on tehtävissä, mutta kuitenkin ilman lupausta jää väliin? Mieleen nousi pienen pohdinnan jälkeen kesän tuomiretki. Jo useana vuonna on ollut tarkoitus mennä katsomaan tuomen kukintaa kosken partaalle. Aina se on jäänyt väliin. Jospa tämä julkinen lupaus saisi vihdoin ja viimein toteuttamaan tuon suunnitelman. Alkukesällä on siis luvassa kuvia tuomen kukinnasta!


Toivo, unelma ja lupaus haaste ei ole kohdennettu kenellekään, joten siihen saavat tarttua kaikki halukkaat. Tämä on oikeastaan mukava poikkeus. Kenellekään ei tule paineita ja toisaalta kaikki kiinnostuneet voivat osallistua. Eli jos haaste vaikutti mielenkiintoiselta, niin tartu vain siihen :)

11 kommenttia:

  1. Kiitos kun otit osaa haasteeseen. Ihania pohdintoja ja vastauksia, erityisesti tuo lupaus herkisti sydäntä. Minullekin tuomen kukinnalla on erityinen merkitys. Koen, että se on yksi vuoden haikeimmista hetkistä, kun kevät on taittumassa kesään. Samalla rakastaen ja nauttien ihanasta tuoksusta. Muistutathan minua, kun tulee tuomen kukkien kuvien aika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti tuomen perään on sireenin kukinta. Kesäilta on silloin täynnä tuoksua :) Yritän muistaa sinua tuomen kukintakuvilla!

      Poista
  2. Satoa oma maa houkuttelee minuakin. Jospa saisimme hyvän puutarhavuoden:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka viime kesä oli kylmä ja sateinen, niin satoa tuli kumminkin. Hiukan kun olisi vain lämpimänpi.

      Poista
  3. Kivoja vastauksia mukavaan haasteeseen. On kiva pohdiskella ja unelmoida kaikenlaista. Olen samaa mieltä, kiva olisi käydä englantilaisissa puutarhoissa. Toivotaan, että tästä tulee hyvä puutarhavuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmia on hyvä olla. Englanti on siinäkin mielessä helppo kohde, että siellä ymmärtää paikallista kieltä.

      Poista
  4. Kaunis kirjoitus. Itsekin haaveilen Britannian puutarhoista ja todennäköisesti menen niitä ihailemaan, jos vain aikaa muulta jää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla Britannian puutarhat ovat ihan haavetasolla. Mitään suunnitelmia niiden suhteen ei ole.

      Poista
  5. Satoa runsasta ja hyvää toivotan puutarhavuoteesi. Lämpöä, joka herkut kypsyttää ja mielen iloiseksi saa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!