18.7.2015

Kasvimaan ensimmäiset kukkijat

Kasvimaan kukkijoista postasin jo kesäkuun lopulla. Silloin näytin kuvat kukkivasta härkäpavusta ja Ariel-perunasta. Nyt alkaa olla kukkijoita jo muitakin, joten niitä riittää jo yhden postauksen sisällöksi. On mukavaa käydä kasvimaalla, kun siellä on silmänruokaa :)


Tämmöinen ihanuus löytyi hernepenkistä. Kotona piti penkoa tyhjiä siemenpusseja ja selvittää, mikä se voisi olla nimeltään. Siemenpussin kuvassa on herneiden lisäksi kukat ja kuvauksessakin mainitaan kauniit kukat. Enpä ollut näitä asioita huomannut, mutta olipa ihana yllätys. Lajike on muuten 'Gigante Swizzero'.

 
Olen laittanut useampaan penkkiin persianapilaa. Siinä on todella hento vaaleanpunainen väri, joka ei tarttunut "filmille". Olen jo kerran osan siitä niittänyt viherkatteeksi. Tänään muistin, että sen kukista sai teeainesta. Pitää siis kerätä kukkia ennen kuin seuraavaksi niitän.


Palstanviljelyä Jukolanniemessä blogissa harmiteltiin noin kymmenen päivää sitten, että kasvit jurottaa kylmässä säässä. Kasvu on myöhässä, mutta toisaalta aurinkoinen kasvimaapaikka on auttanut. Kesäkurpitsani jo iloisesti kukkii ja kehittää hedelmiään. Tämä oli mielestäni keltaista lajiketta 'Gold Rush', mutta kovin vihreiltä nuo kurpitsat vielä näyttää.


Yleisnäkymä kasvimaalle. Hunajakukka kukkii kauniisti, mutta näyttää tässä hailakalta. Edessä on talvikurpitsaa, jossa on vasta nuput. Takana näkyy järeät herne- ja papumaan tuet. Pensaskrassi penkki on vielä kitkemättä...


Sinisen 'Salan Blue' perunan kukatkin ovat yllätys, yllätys sinisiä. Tämän perunan syömistä oikein odotan. Se saa kuitenkin vielä kasvattaa mukuloitaan. Arielia jo kuitenkin nostin ja ensimmäiset on jo kattilassa. Lähdenkin tästä syömään ensimmäistä oman maan peruna-ateriaa...

8 kommenttia:

  1. Hauskaa kun kasvimaallakn kukkii. Eipä sitä varmaan tule koskaan ajatelleeksi että kasvimaaltakin voi bongata kauniita kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin oikein tarkoituksella paljon kukkia, jotta hoito olisi helpompaa. Persianapila ei esimerkiksi tarvitse niin paljon kitkemistä, kun se peittää maan pintaa.

      Poista
  2. Kaunis tuo perunan sininen kukka :) Onpa siellä vahvan näköinen kurpitsa kasvussa.
    Mikä lie kun en muista hankkia hunajakukkaa tai persianapilaa vihantalannotuskasviksi. Joskus oli niitä. Mulla aina vaan hernettä :) Kyllähän ne kehäkukat ja kurkkuyrtit sitten kukkii ihan riittämiin. Mie kun en raaski niitä nyhtää pois, enenkuin ovat liikaa tiellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkurpitsa on tykännyt aurinkoisesta paikasta ja lisälannoituksesta. Kehäkukkaakin on, mutta se ei kuki vielä. Minä en raaski sitä harventaa, vaan annan kasvaa ihan tiheään.

      Poista
  3. Ihanan vehreä kasvimaa. Sinulla on satoa myös tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin herneen palkojakin kerätä, kun seuraavalla kerralla käyn. Aherruksesta saa jo jotain takaisin!

      Poista
  4. Vihreää ja vehreää ja seassa kauniita kukkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sateiden takia tänä kesänä oikein vihertää :)

      Poista

Kiitos kommentista!