22.7.2014

Niityltä teeyrttejä

Helteiseltä niityltä kävin keräämässä teehen aineksia eli hortoja. Eihän siellä teepensasta kasva, joten virallisesti niistä aineksista ei synny teetä. Kuten moni muu kutsun kuitenkin niistä haudutettua juomaa yrttiteeksi.


Sopivan niityn löytyminen ei ole aivan itsestään selvää. Edellisen vuoden niitty on tänä vuonna ehkä laitettu kauralle. Monia sopivia hortoja löytyy ojista, joten niillä on monesti vakipaikat.

Minulla teeyrttien "raamattu" on Raipala-Cormierin 'Luontoäidin kotiapteekki' . Kerään lähinnä vähän vaikuttavia hortoja, joilla lääkitsen flunssaa tai juon niitä muuten vaan. "Voimakkain" keräämäni horto on mielestäni yllä kuvassa oleva mesiangervo. Siinä on kuulemma samoja ainesosia kuin aspiriinissa. Käytän sitä sen lääkinnällisten ominaisuuksien takia hyvin harvoin.


Toinen vakiokerättävä horto on siankärsämö. Sitä kuluu flunssan hoidossa. Kuvassa on myös niityn äänimaailman yksi luoja eli heinäsirkka. Siritys oli kova helteessä.

 
Puna-apilaa keräsin taas eniten. Se sopii flunssan hoitoon. Toisaalta se on niin mieto, että sitä voi juoda huoletta muutenkin. Kuivuneet kukkanuput ovat myös aika herttaisia...

4 kommenttia:

  1. Otatko mesiangervosta kukat vai lehtiäkin? Mikä lie kun ei mulla tule kerättyä noita teeaineksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerään vain kukkia. Menekki on niin vähäinen, että en ole kerännyt paljoakaan. Näitä samoja teeaineksia saa ostettua luontaistuotekaupoista, jos ei lähistöltä löydy sopivaa niittyä. Minulta jäi alkukesässä nokkosten kerääminen ja suunnittelin ostavani ne kaupasta.

      Poista
  2. Voi kuinka mielenkiintoista. Aivan uutta asiaa meikäläiselle. Hienoa, että olet jaksanut opiskella luonnon yrttien käytön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain siis infoakin jaettua ;) Luonnonyrteistä tulee aika mietoa teetä, mutta normaalia teetä juodessakin liotuksen sijaan dippaan teepussia. Nyt olisi mahdollista tehdä tuoreteetä eli kasvit laiteteen hautumaan kuumaan veteen tuoreena. Niin pääsee helposti maistamaan, miltä yrttitee maistuu. Alkuun mukaan kannattaa laittaa jotain yrttiä kuten minttua, laventelia, sitruunamelissaa, jotka tuovat vähän lisää makua.

      Poista

Kiitos kommentista!