27.3.2014

Pajunkissat kevätauringossa

Kahelinkulma blogissa oli ihania pajunkissakuvia. Niitä katsellassa tajusin, että olen niitä itsekin katsellut, mutta en ole älynnyt kuvata. Seurasin esimerkkiä ja otin omia pajunkissakuvia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten taivas oli kirkkaan sininen. Pajunkissat piityivät sinisyyttä vasten selvästi.

Pajujen joukosta erotti selvästi tammet. Ne eivät osaa irrottaa otetta lehdistään. Taitaa olla levinnäisyytensä pohjoisreunalla, kun ei ole aivan sopeutunut Suomen talveen.


Esikasvatus on edennyt, sillä paprikat ja chilit ovat nousseet mullan pinnalle. Minulla on ikkunalaudelle jäänyt tuuletin ja sen viereen nostin taimet valohoitoon. Tuulettimella on taas hommia, sillä se antaa päivittäin taimille tuuliharjoituksia. Muistaakseni jossain suositeltiin tällaista hoitoa, jos haluaa taimista vankkavartisia. Ananaskirsikan taimille ei tarvitse antaa minkäälaista hoitoa, sillä ne eivät nousseet. Kylvettäessä luin mielestäni siemenpussia, enkä löytänyt siitä mitään erityisohjetta. Siemet olivat pieniä, joten odotin valoidätystä, mutta tästä en läytänyt mainintaa. Idättelin niitä sitten pimeässä. Taimia ei vaan kuulunut. Luin sitten siemenpussin tarkemmin. Kyllähän siinä mainitaan valossa idättäminen. Olin jotenkin onnistunut sen kohdan ohittamaan. No, pitää laittaa uusi satsi itämään. Onneksi en laittanut kaikkia siemeniä kerralla.


Lopuksi vielä kooste kuukauden kuvista. Olemme puutarhassa blogissa otsikkona oli vanha sanonta: Kevät keikkuan tulevi. Kuten blogissa mainittiin, tänä keväänä tuo on pitänyt erityisen hyvin paikkansa. Maaliskuun alussa maa oli paljas ja kevätkukkijat puskivat jo mullan pinnalle. Kuun puolivälissä tuli lumimyräkkä ja lumi pysyi pakkasten takia aika sitkeästi maassa. Nyt kuun loppupuolella maa on taas paljas. Päivät ovat olleen lämpimiä, mutta edelleen yöksi lupaa pakkasia. Se hiukan hidastaa kevään etenemistä. Pajunkissat ovat jo esillä. Saa nähdä riittääkö niitä pääsiäiseen asti.


8 kommenttia:

  1. Hienot kissat :)
    Niin mieki ihailen niitä autossa istuessani,mut en oo vielä kerennyt hakea mistään niitä maljakkoon. Tuntuu että pääsiäiseen on vielä niiiin pitkä aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivassa maljakossa ne säilyy todella hyvin. Pitäisikö hakea jo pajunkissat pääsiäistä varten? Saattaa olla, että pääsiäisenä pajut jo kukkii eli kissavaihe on jo mennyt ohi.

      Poista
  2. Ihanat pajunkissat ja kuvat. Nyt on ollut kauniita, aurinkoisia päiviä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pitäisi harjoitella kameran käyttöä, mutta sain kuitenkin ihan hyvän kuvan. Nyt kannnattaakin nauttia ulkoilmasta, sillä lupaa kylmenevää. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Upean sinivalkoinen aloituskuva!

    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvetön taivas on upea tausta valokuvissa. On siinä vaan niin upea väri. Kiitos haasteesta!

      Poista
  4. Hieno kissojen tausta tuo sininen taivas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan aika isänmaallinen kuva, kun siinä on valkoista ja sinistä ;)

      Poista

Kiitos kommentista!