22.12.2013

Joululahja tinteille

Annoin talitinteille jo näin etukäteen joululahjan eli siemenkranssin. Samanlaisen tein tammikuussa.  Edellinen kranssi ei ollut suuri hitti, joten tällä kertaa laitoin enemmän murskattua pähkinää. Käytin taas Geraniumin selkeää ohjetta. Minulla tosin rasva hyytyi vähän liikaakiin sulatuksen jälkeen. Kun lisäsin siihen pähkinät, massa oli vielä vähän jäykkää. Muottiin laittaessa massaa olisi voinut paremmin juntata pohjaan asti. Muutamassa kohdassa kranssi on pinnalta hiukan rikkonainen. Toisaalta tintit saattaa olla vain tyytyväisiä, kun pähkinät saa irti vähällä työllä. Tänään siemenkranssilla ei käynyt yhtäkään lintua, mutta ei käynyt lintulaudallakaan. Sitten taas vilkastuu, kun vähän pakastuu.


Laitoin Geranoiumin tapaa mukaan myös pussin pohjia. Tällä kertaa sekoitukseen tuli myös sukaatteja. Luulen, että ainakin mustarastaat pitävät niitä. Auringonkukan siemeniä on kourallinen, mutta loput ovatkin pähkinää. Saa nähdä miten maittaa.

Musta joulu taitaa olla tulossa. Kasvimaalla näyttää kuitenkin olevan vihreä joulu. Käänsin penkit aika suurpiirteisesti ja reunassa ollut mangoldi on näköjään jäänyt paikoilleen. Jos olisin jättänyt koko rivin paikalleen, saisikohan nyt vielä mangoldi satoa? Luulen, että pakkaset ovat vieneet osan mausta, mutta keitossa sitä ei välttämättä huomaisi. Aika sitkeä sissi tuo mangoldi!


Mangoldisatoa joulukuussa?

10 kommenttia:

  1. No, sulla on tuottoisa kasvimaa, kun vielä pukkaa satoa. Hienot on eväät linnuilla! Hyvää adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää adventtia! Lauhana syksynä mangoldista ja ainakin persiljasta saisi satoa pitkäänkin, kun malttaisi jättää maan kääntämättä. Seuraavana vuonna voisi kokeilla niiden sijoittamista penkin laitaan, jossa ne voisivat rauhassa kasvaa niin kauan kuin säät sallivat.

      Poista
  2. Hieno siemenkranssi! Itse oon tehnyt silleen, että oon täyttänyt vuoan siemenillä ja murskatuilla pähkinöillä yms ja kaatanut sulatetun rasvan päälle. Sitten oon jäähdyttänyt sitä viileässä yön yli ennen irroitusta :) Hyvin on onnistunut kun malttaa odottaa että rasva jäähtyy kunnolla, ennen kuin ryhtyy irroituspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Systeemisi olisi nopeampi tapa, joten pitääpi kokeilla sitä seuraavalla kerralla. Jos kranssi maistuu, niin teen jo toisen tämän talven aikana. Saattaa kuitenkin olla, että uusi kranssi tarvitaan vasta seuraavana talvena.

      Poista
  3. Minä tein myös, käytin munkkirasvaa. Laitoin vaan jugurttipurkkeihin ja halkaistuihin koristekurpitsoihin, jotka sitten laitan koriin. Pähköitä tosin unohdin ostaa, joten on vaan auringonkukan siemeniä ja muitakin vanhentuneita siemeniä kaapista ;) On tuo kakkuvuoka kyllä kauniinpi muotti ;) Sitä pitää kokeilla seuraavan kerran. Onkohan tuossa leivontamargariinissa muuten suolaa?
    Siehän saat tuolta hakea mangoldia salaattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin munkinpaistorasvaa, kun sitä suositeltiin. Toivottavasti siinä ei ole suolaa, sillä en huomannut sitä tarkistaa. Kakkuvuoan avulla tehtynä kranssista tulee aika iso, mutta sellainen se kannattaa ollakin. Muutenhan linnut saattaisivat järsiä sen halki nopeasti ja se putoaisi maahan.

      Poista
  4. Hieno joululahja! Ja kyllä jotkut kasvit varmaan pienet pakkaset sietävätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään. Härkäpapu otti pikku pakkasista heti nokkiinsa, mutta mangoldi porskutti vaan. Ja jos pakkasten jälkeen on lauhaa, niin mangoldi näköjään tekee uudet lehdet. En arvannutkaan kuinka kestävä se onkin.

      Poista
  5. Hieno ruokakranssi linnuille. Radiossa sanottiin, että näin leudolla säällä pikkulinnut eivät ole yhtä innokkaita syömään, kuin kylmemmällä. Eivät ilmeisesti kuluta energiaa yhtä paljon, kuin pakkasella. No, eiköhän niitä pakkasiakin vielä tule ja linnut pääsevät kranssisi kimppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaista on ollut siemenkranssilla ja lintulaudallakin. Pikkupakkasilla on muistaakseni eniten lintuja syömässä. Varsinkin jos yöksi on tulossa kireää pakkasta. Pakkasta odotellen!

      Poista

Kiitos kommentista!