27.10.2013

Kekriruokaa omasta sadosta

Perinteisesti kekriä eli sadonkorjuujuhlaa on vietetty pyhäinpäivänä. Ennen 1800-lukua sen ajankohta on riippunut talon syystöiden lopetuksesta. Minulla varhaisempaan ajankohtaan on syynä aikataulussa ollut sopiva tauko. Tuli samalla tyhjennettyä kasvimaa kesän sadosta maa-artisokkaa lukuunottamatta. Nyt nostin vain ne mukulat, jotka olivat kasvaneet väärässä paikassa. 

Mangoldikääryleiden teko vaihe vaiheelta

Kekriä varten tein mangoldirullia, sitä varten pakastetuista kokonaisista mangoldinlehdistä (ylävasen kuva). Sisään kääräisin tällä kertaa vuohenjuustoa, tomaattia, pinjansiemeniä, pippuria ja oreganoa (yläoikea kuva). Alla on kuva uuniin menevistä kääryleistä. Tällä kertaa tuli liian vetisiä kääryleitä. Viimeksi tuli kuivempia, mutta tujumman makuisia mangoldikääryleitä, kun laitoin aurinkokuivattuja tomaatteja ja valelin siirappiveden sijaan suoraan siirapilla. Pitää vielä kehitellä reseptiä. Jos lukijoilla on hyviä vinkkejä kääryleiden sisustaan, niin olisin kiinnostunut kuulemaan niistä.

Alkuruuaksi tein maa-artisokkakeiton samalla ohjeella kuin keväällä postasin. Mukulat kävin hakemassa pari tuntia aikaisemmin kasvimaalta. Varmasti oli tuoretta :) Keiton pinnan koristin pakastamallani kirvelillä. Kekriateriaa varten tein myös sienisalaatin keräämistäni karvarouskuista. Lakkoja en ole itse kerännyt, mutta rahtasin kymmenen rasiaa kesällä pohjoisesta junalla kotiin, joten niihin on henkilökohtainen suhde...

Kekriaterian tarjoamisia
Kekriaterian 'meny':

Maa-artisokkakeitto ja pestociabatta

Silakkavuoka
Vihreät perunat
Porkkanalaatikko
Sienisalaatti
Mangoldikääryleitä

Lakkoja ja kinuskikastiketta

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ateria oli myös todella täyttävä. Vatsa tuli todella täyteen, mutta eikö se kuulukin suomalaiseen juhlintaan...

      Poista
  2. Oi voi, kuulostaa todella herkulliselta - ja nyt tuli nälkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söin siinä kuuden maissa vatsan täyteen, niin aamulla oli jo kiljuva nälkä. Tänään syödään vielä eilisen rääppeitä. Ruokalajeja oli niin paljon, että paljon jäi ylikin.

      Poista
  3. Kylläpä näyttää houkuttelevalta :) Täytynee kurkata jääkaappiin mitä sieltä löytyisi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten aikaisemmin sanoin, tuli syötyä ihan ähkyyn. Se kuuluu kuulemma asiaan ja takaa tulevan vuoden sadon (Hesari 30.10 B12). Pitäisi seuraavana vuonna tulla oikein huippu sato!

      Poista
  4. Oivoi mitä herkkuja olet tehnyt ! Mangoldinlehtiä pitäisi kyllä kokeilla kasvattaa ensi kesänä. Kääryleet kuulostavat tosi herkullisilta noilla täytteillä. Onkohan mangoldia kaupoissa myytävänä? Pitääpä katsoa, että pääsisi heti testaamaan. Samoin maa-artisokkakeittoa en ole koskaan maistanut. Olen vain kuullut sitä kehuttavan ehkä parhaimman makuiseksi keitoksi ikinä. Katsonpa niitäkin kaupasta tai hallista. Kiitos vinkeistä isänpäiväaterialle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangoldia olen nähnyt Helsingin Stockmanin Herkussa. Se ei säily hyvin, joten parhaiten siihen pääsee käsiksi itse kasvattamalla. Maa-artisokkaa on jo enemmän tarjolla. Sitä on ollut hyllyissä isommissa ruokakaupoissa, kuten Supermarketissa ja S-marketissa. Maa-artisokkakaan ei säily hyvin, joten kannattaa valmistaa se pian oston jälkeen. Kannattaa kokeilla!

      Poista

Kiitos kommentista!