Matka Pohjois-Pohjanmaalle

Kesäkuun alussa tein matkan Pohjois-Pohjanmaalle sukujuhliin. Juhlinnan ohessa kerkesin katselemaan ympärillekin. Tosin kovin pitkään ei kestänyt paikoillaan seisoskella - sen verran oli iniseviä ystäviä liikenteessä.

Kyllä maisema on erilainen kuin etelässä. Jotenkin tuntui että hengittäminen oli helpompaa. Onkohan tutkittu suomaaston parantavaa vaikutusta? 

Tottakai eväät oli alueen mukaan. Kunnon ohrarieskaa ei etelästä löydykään, kun alueella se on taas osa ruokakauppojen normaali valikoimaa. Ohrarieska ja graavikala tai kuten alueella sitä kutsutaan suolakala ovat mitä mainioin yhdistelmä.

Ilta-aurinko toi esiin tupasvillojen valkoiset tupsut. Auringostakin huomasi, että pohjoisempana ollaan. Kyllä oli pidempään valoisaa.

Hillojen kukinta oli silloin juuri käynnissä. Osalla se oli jo ohikin. Saa nähdä minkälainen hillasato on tulossa. Oli vähän kylmiä päiviä ja ne varmasti vaikuttavat pölyttäjiin.

Vielä takaisin jokinäkymään. Oman kotipaikan vieressä ei ole vettä, joten vesinäkymä aina pysäyttään. Tässä on jo ilta. Tuuli on seestynyt ja aurinko paistaa kauniisti viistosti. Sen verran oli vilakkaa matkalla, että uimassa en kuitenkaan käynyt. Ehkä sitten seuraavalla kerralla :)

Kevät Sveitsinmaalla

Ennen pääsiäistä tein matkan Saksaan. Tarkoitus oli Berliinissä katsella nähtävyyksiä, mutta siinä samalla ajattelin poiketa johonkin puistoon kuvaamaan kevätkukkasia. No, talvi on ollut Saksassakin ankara ja minun vierailun aikaan kevät oli vasta tulossa. Joitain krookuksia, narsisseja ja muita aikaisia kukkijoita löytyi, mutta niitäkin vähäisesti. Nyt siellä on ollut ymmärtääkseni lämmintä ja kuvattavaa varmasti löytyisi jo ihan toisella tavalla. 

Onneksi matkasin myös etelämmäs Pohjois-Sveitsiin Baselin seudulle. Siellä minut johdatettiin isoon puistoon, jossa kevät oli jo pidämmällä kuin Berliinissä. Sieltä löytyi kuvattavaakin.

Laajoja kukkakenttiä ei sielläkään vielä ollut. Moni kukka oli vasta nousemassa, mutta puiston kauniit rakennukset antoivat kauniin taustan kuville.

Puisto oli nimeltään Merian-puisto ja se oli saanut nimensä alueen entisten omistajien mukaan  (jos ymmärsin oikein). Rakennukset olivat kyllä tosiaan herraskaisen näköisiä.

Kasvien tunnistamista helpotti nimilaatat, vaan eipä nuo saksankieliset nimet aina paljoa auttaneet. Ihan ulkomuodosta tunnistin tämän vuokoksi.

Esikostakaan ei voinut erehtyä...

Sää oli sateinen eikä niin otollinen puistokäyntiin. Onneksi ei sentään kaatamalla satanut. Tuo harmaa taivas tuo toisaalta tähän kuvaan seesteisyyttä.

Tämän kukkivan pensaan kaikki kuvat olivat tällä tavalla utuisia. Taisi olla vesipisara linssissä. Toisaalta tuo utuisuus tuo tähän kuvaan salaperäisyyttä  ja taikaa. Loppujen lopuksi aika ihana kuva.

Alueella oli aika monta rakennusta. Edessä kanavassa on pieni vesimylly. Onkohan sillä aikoinaan jauhettu jauhot?

Narsissien vasemmalla puolella oli hyötytarha joka oli vasta heräämässä talviunilta. Talven yli olivat säilyneet hengissä parsakaali, lehtikaali ja purjo. Persilja jo työnsi uusia lehtiä ja siemeniäkin oli jo kylvetty. Aika moista että minä pääsen vuokrapalstalle samoihin hommiin vasta puolentoista kuukauden jälkeen. On Suomi kuitenkin aika pohjoisessa.

Nyt lumi sulaa täälläkin. Eiköhän se kevät jo tule! :)

Vihdoin suksille

Vihdoin minäkin pääsin hiihtämään. Olen ulkoistanut suksihuollon, mutta palvelu tahtoo olla kovin hidasta ;) Seuraavana vuonna voisi panostaa uusiin huoltovapaisiin suksiin, niin pääsisi heti ladulle kun siltä tuntuisi. Täällä etelessä vielä hiihtokelit saattavat joinakin talvina olla todella harvassa, joten ladulle tulisi rynnätä heti, kun kelit sen sallii. 

Tänään sitten koitti se hetki, kun sukset oli kunnossa, ladut olivat kunnossa ja itsekin olin valmis hiiholenkille. Ilma oli suorastaan komea, kun siniseltä taivaalta aurinko valaisi latuja. Vähän oli kirpakka tuuli, joten metsän siimeksessä pujotteleva latu sopi minulle.

Ei sitä lunta ole kuitenkaan liikaa, sillä metsässä lumi ei peitä varpuja. Kuulemma pellolla olisi myös latu, mutta paistaakohan siellä sänki lumen alta...

Talven ensimmäinen hiihtolenkki ei ollut pitkä, mutta tässä ylämäessä sai jo vähän punnertaa. Lenkki oli oikeastaan aika leppoisa, kun välillä piti pysähtyä kuvaamaan tai niistämään nenää tai antamaan latua takaa tulevalle... No, seuraavalla lenkillä voi jo vähän enemmän huhkia! :)

Valotaidetta - Lux Helsinki

Taas koitti vuosittaisen Lux Helsinki-tapahtuman aika. Siitä olenkin raportoinut uskollisesti. Tapahtuma kestää 10.1 saakka, joten vielä ehtii. Usein on saanut valittaa säästä. Vettä on tullut kaatamalla tai sitten on ollut -20. Tällä kertaa sää oli ihan mukava. Pikkupakkanen piti ilman raikkaana. Yksin ei kyllä tarvinnut taideteoksia kiertää. Väentungos oli melkoinen. Arki-iltana voikin olla väljempää.

Lux-reitti vei tänä vuonna ihan uusille urille. Se kulki ohi Erottajan paloaseman ja tämä oli valaistuksella tuotu komeasti esiin. Rakennus on ilman valaistustakin kaunis, mutta erilaiset värit tekivät siitä aika dramaattisen.

Yksi parhaista kohteista oli taas lyhtypuisto. Yhdessä lyhdyt muodostavat ihanan värikkään kokonaisuuden ja yksityiskohtia katsomalla löytää kaikkea hauskaa. Lyhtyjä oli tehty muovimukeista, ämpäreistä, mainoskylteistä yms. halvasta materiaalista. Kun tekisi yhden lyhdyn joka vuosi, niin vuosien mittaan niitä kertyisi jo jonkin verran. Mitäköhän naapurit tykkäisi?

Toinen syksähdyttävä kohde oli arkkitehtimuseon taakse talon seinään heijastettu teos "Ajan rooli". Välillä talon seinä oli kuin maanjäristyksen kourissa ja se ihan aaltoili. Upean näköistä!

Kasarmintorilla oli yksi Lux-teos, mutta sitä kiinnostavampi oli uusi Valon tuoja-patsas, joka on talvisodan muistomerkki. En ollut vielä nähnyt sitä livenä. Taiteilijan mukaan aukot eivät kuvaa luodinreikiä, mutta minusta se on oiva tulkinta. 

"Dark ideas" teoksessa on käytetty hyväksi vanhoja piirtoheitinkalvoja, hehkulamppuja yms. pois heitettävää. Kauniita kuvia niistä vielä sai talon seinään heijastettua.

Tänä vuonna kaksi teosta jäi näkemättä. Ensimmäisen luona oli sellainen tungos, että luovutin ja jatkoin eteenpäin. Viimeinen 'grande finale' eli tuomiokirkon teos ei toiminut teknisten ongelmien takia. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kohtasin Lux Helsingissä teknisen ongelman ja olen kuitenkin käynyt niissä jo useiden vuosien ajan. Tekninen ongelma oikeastaan toi vain esiin kuinka hienosti yleensä tapahtuma on järjestetty ja hoidettu. 

Jos et ole vielä käynyt, niin suosittelen kierrosta. Näet varmaan myös nuo teokset, jotka minulta jäi väliin :)

Opastettu metsäretki

Niin on maatyöt pitäneet puutarhurin kiireisenä, että blogi on hiljentynyt. Nyt alkaa olla melkein kaikki siemenet maassa (pensaspavut vielä laittamatta). Tänään on sadepäivä, niin koneen äärelle ehtii hyvin blogia väsäämään.

Kasvimaan laiton ohessa kerkesin opastetulle metsäretkelle. Retki suuntautui alueelle, joka on minulle aivan outo, joten samalla tuli uusi metsä tutuksi. Uusia sienipaikkoja ei löydy kuin uusia metsiä koluamalla. Syksyllä vasta selviää, mitä maan uumenista nousee. Näin ennen kautta voi kuitenkin katsella jo potentiaalisia paikkoja. Minä en ole koskaan löytänyt korvasientä, joten minulla sienikausi alkaa vasta myöhemmin.

Matka alkoi viehättävän pienen metsälammen laidasta. Tämä on kuulemma aikoinaan suolammen kohdalle kaivettu. Lammen vesi oli kuitenkin aika kirkasta ja lämpimänä päivänä siihen olisi ihana pulahtaa.

Puronvarressa oli enemmänkin keltavuokkoa. Nokkostakin näytti olevan ja siitä sainkin idean mennä myöhemmin kerääämään nokkosia nokkoslettuihin.

Tämä puro on virallisesti joki, mutta opaskin myönsi, että kovin pieni se on. Retken aikaan oli ollut kuivenpaa, joten puro oli varmaan aika kuivakin. Ei se kyllä mikään Teno ole sateisenakaan kesänä ;)

Puron ympäristössä oli viehättävää lehtomaista kasvillisuutta.

Opas osoitti meille imikän, jonka ohi olisimme muuten marssineet. Se on enemmän lehtokasvi, mutta kasvaa myös multavassa havumetsässä ja sellaisessa ympäristössä mekin sen näimme. Sillä on erikoisesti kaksiväriset kukat.

Metsän siimeksessä oli kevätlinnunhernettä tai ainakin luulen, että se on sitä. Minun kasviossa lehdet ovat mielestäni leveämmät. Toinen vaihtoehto on syylälinnunherne, mutta sillä nuput ovat vihertävät ja se on harvinaisempikin. 

Harjun laelta oli komeat näkymät. Tätä näkymää varten jouduttiinkin kipuamaan tovi. Kun tasailimme hengitystä niin opas taas kertoi mielenkiintoisia tarinoita paikallisista tapahtumista tähän paikkaan liittyen. 

Oli hyvin mielenkiintoista käydä retkellä oudossa metsässä oppaan kanssa. Tarinat elävöittivät paikkoja ja toisaalta opas kohdisti katseen sellaiseen, joka itseltä olisi jäänyt huomaamatta. Retkestä oli ilmoitus paikallislehdessä ja toivoa sopii, että vastaavanlaisia järjestetään vastekin.

Hylätty hautausmaa

Hautausmaa tuntuu hieman makaaberilta postausaiheelta. Toisaalta näin pääsiäisen aikaan se sopii teemaan, sillä onhan pääsiäinen elämän ja kuoleman juhla. Ainakin näin minä olen sen ymmärtänyt. 

Hautausmaan suurin rakennelma on sen jyhkeä kivimuuri, joka ympäröi sitä kaikilta suunnilta. Tällainen aita tontin ympärillä olisi jo aika komea! Tosin saisi sitten talokin olla jo komean puoleinen, että sopisivat yhteen. Oikeassa alakulmassa on kuva ainoan rakennuksen jäänteistä. Tämä on ollut ehkä ruumishuone. Maakellarissa ruumiit ovat ainakin säilyneet kohtuullisen hyvin.

Muutamia hautojakin näin, vaikka suurin osa aidatusta alueesta on villiä kasvustoa. Ylimmäisestä hautakivestä ei enää saanut selvää, kun keskimmäinen oli hautautumassa maahan. Alimmaiselle haudalle oli ehkä jouluna tuotu kynttilä ja tekokukat. Yhdellä haudalla oli tuoreet hautaseppeleet eli oli sinne vielä joku haudattukin viime aikoina.

Retken perimmäinen tarkoitus oli näsiän löytäminen ja kuvaaminen. Kuljin hautausmaata ristiin rastiin, eikä näsiää osunut silmiin. Jäin sitten aloituspaikan viereen kuvaamaan jotain ruusukasvustoa. Eipä niistä oikein kuvaa saanut. Siinä kun sitten pyörin paikoillani, niin huomasin, että vierässäni on näsiä! Kyllähän se sitten löytyi :)

Sattumalta katsoin myös ohittamaani puuta tarkemmin. Olin pitänyt sitä nuorena kuusena, mutta sehän oli jotain kiinnostavampaa. Näin aikoinaan pihtoja kun kävin Mustilan Arboretumissa. Opaskin puhui niistä hyvän tovin. Runko paljastaa, että tässä ei ole kuusesta kyse. Ja kun katsoo taaempaa sen profiilia, niin kasvaahan se paljon säännöllisemmin kuin kuusi. Mustilan nettisivujen perusteella tässä voisi olla balsamipihta, mutta en ole varma. En huomannut tuoksutella neulasia. Kun olin yhden pihdan löytänyt, niin huomasin niitä useita lisää. Niitä saattoi olla lähemmäs parikymmentä. Nämä on varmaan aikoinaan kaikki istutettu ja nyt ne ovat hylättyinä ryteikön lomassa :(

Läheiseltä polulta oli komea näkymä yli peltojen. Nyt pellot näyttävät kuolleilta, mutta oikeastaan ne vain odottavat siementä. Pian ne jo puskevat uutta elämää.

+++  Rauhallista Pääsiäistä!  +++

Hurjapäät koskella

Vaikka lumi on jo vähissä, niin koskessa riittää vettä. Tässä lähellä järjestettiin taas kerran koskenlaskukisa. Se onnistuu täällä vain keväisin, kun koskessa on enemmän vettä. Kesällä koski kuivahtaa, niin ettei koskenlaskijoille ole enää pauhuja.

Sillan alta alkoi ajanotto. Jo alkuvaiheessa näki erilaisia reittivalintoja.

Väkeä oli paikalla aika mukavasti ja tienpientareet olivatkin täynnä autoja. Itse reippailin ja tulin paikalle kävellen. 

Tässä ei olla enää sunnuntaisoutelulla, vaan koskenlaskijat saavat jo näyttää kyntensä. 

Lukija on varmaan jo huomannut, että kuvakavalkadissa on useita laskijoita. Laitoin kuvat kuitenkin järjestykseen, jotta näette minkälainen reitti laskijoilla oli edessään. Edellisen kuvan laskijalla oli hanskat, mutta tämä ja moni muu laskija oli ilman käsineitä. Vesi ei ollut kuitenkaan kuin muutaman asteen plussan puolella. Kyllä siinä näpit jäätyy!

Nuori laskija kaatui, mutta pian nousi eskimokäännöksellä ylös. Sitten vain ravistettiin vesi korvista ja jatkettiin matkaa. Hui!

Rannalla olivat pelastajat koko ajan valppaana. Minun näkemäni kanootilla laskijat kaikki kaatuivat ja pelastajat nostivat heidät ylös vedestä. On se vaan kanootti paljon kiikkerämpi kuin kajakki. Tässä kilpailijoilla on tietysti vielä koskenlaskukajakki, joka on normaalia lyhyempi ja soveltuu pieniin paikkoihin ja nopeisiin käännöksiin.

Viimeisenä edessä on vielä kosken kiperin paikka. Virta työntää kajakin muuria päin ja moni kilpailija tuhlasi sekuntteja, kun punnersi itseään siitä eteenpäin. Kun siitä oli selvitty, niin edessä oli vielä muutama kiivas veto melalla, jotta maaliin tultaessa olisi mahdollisimman hyvä aika.

Olipa se hurjan näköistä! Minusta ei olisi tuohon hommaan ja kyllä siinä voimaakin saa olla. Varsinkin kun kilpailijat kantoivat itse kajakkinsa takaisin ylävirtaan - kilpailussa kaksi kertaa ja siihen vielä harjoituskerrat päälle. 

Hienoa oli kyllä seurata näitä hurjapäitä :)

Aurinkoisella säällä, järven jäällä

Aurinkoinen talvisää houkutteli minut suksien kanssa järven jäälle. Hiihto-olosuhteet eivät olleet parhaan mahdolliset, kun lunta oli niukalti jään päällä. Sauva ei oikein saanut otetta alustaan. Parhaiten olisi päässyt luistelemalla, mutta minulta ei se oikein onnistu. Taitaa olla tekniikassa puutteita. Niin sitten työntelin ja lipsuttelin eteenpäin. Yllättävän pitkälle niinkin pääsee :)

Jäällä ei ollut virallisia latuja, vaan vain edellisten hiihtäjien jättämiä jälkiä. Osa laduista oli jäässä ja parhaiten suksi kulki  koskemattomassa lumessa.

En ole tällä järvellä soudellut ja sen rantamökit on jäänyt näkemättä. Nyt tiirailin niitä kiinnostuneena jäältä käsin. Kovin on monenlaista tönöä rantaan rakennettu. Soutuveneet odottivat rannalla kevättä.

En sentään kiertänyt järveä täysin ympäri, mutta laidasta laitaan latuni kulki. Onneksi oli eväät mukana, sillä sen verran pitkä reissu siitä tuli. Yllättävästi aina jaksaa taas paremmin kun saa vähän juomaa ja leipäpalaa suuhunsa. 

Järvellä lennätettiin myös tällaista varjoa. Aluksi näin, kun varjon vetämänä liidettiin lumilaudalla jään päällä. Yllä olevassa kuvakollaasissa ollaan paikoillaan ja varjoa käytetään kuin isoa leijaa. 

Saaren rannassa kivet ovat jo lämmittäneet lumen pois ympäriltään. Aurinko alkaa jo itselläkin tuntua poskella lämpöisenä. Niin se vain auringon voima kasvaa ja ihanasti on päiväkin jo pidentynyt. Aurinkoa kohti! :)

Viime kevään kartanomatka - Brinkhall

Tammikuun alussa muistelin viime kesää ja tulin siinä maininneeksi, että kävin tuolloin Brinkhallin kartanossa. Siinä yhteydessä ei ollut tilaa käydä läpi koko vierailua, mutta nyt palaan tähän matkaan tarkemmin.

Viime keväänä suunnittelin matkaa Turkuun ja mietin, että samalla olisi mukava nähdä jokin puutarha. Puutarhataiteen seuran sivuilta löysin luettelon Suomen puutarhakohteista. Minulla ei ollut Turussa käytössä autoa, joten se edelleen rajoitti valintaa. Turun Kakskerrassa sijaitseva Brinkhall valikoitui osaltaan juuri sen takia, että sinne pääsee bussilla aivan viereen. 

Brinkhallin nykyinen päärakennus nousi harjakorkeuteen 1793. Edessä ovat kartanon omenapuut, jotka kasvavat nyt samoilla paikoilla kuin kartanon rakentajan aikoina. Jos kartano näyttää tutulta, niin sen saattaa selittää se, että sitä käytettiin Hovimäki sarjan kuvauksissa. (Sarja taisi pyöriä televisiossa 1990-luvulla.)

Kartanon sisustus on kuitenkin 1920-luvulta. Tämä huone oli mielestäni erityisen viehättävä kaarevan seinän takia. 

Talosta löytyi kaikenlaisia pieniä kauniita yksityiskohtia, kuten tämä seinään upotettu sohva. Viime keväänä päärakennuksen restaurointi oli saatu aika lailla valmiiksi. Kartano oli kuulemma pitkään aika huonossa kunnossa. Tämmöiseen kunnostamiseen uppoaakin varmasti rahaa. Kartanoa ja sen piharakennuksia vuokrataan myös yksityiskäyttöön ja ymmärsin, että sen avulla toivotaan saavan rahaa  rakennusten ylläpitoon. 

Kartanon erikoisuus on Pompeiji-huone, joka on koristeltu antiikin kuvin. Ymmärsin, että kartanon rakentamisen aikoihin Pompeiji kaivettiin esiin ja ihmiset saivat tietää, että sellainen kaupunki oli ollut olemassa. Pompeijin kohtalo ja kaivauksissa paljastunut antiikin kulttuuri kiehtoivat aikakauden ihmisiä ja näin sitä jäljittelevä koristelu päätyi Brinkhallissa yhden huoneen sisustukseen.

Piharakennuksen korjaus oli minun käyntini aikoina vielä kesken. Näin maallikon silmiin seinä näyttää olevan aika huonossa kunnossa. Tuli mieleen, että ovatkohan päärakennuksen seinät olleet samassa jamassa ennen restaurointia. 

Päärakennuksen sisätilat olivat loisteliaat, mutta puutarha jätti toivomisen varaa. Tässä etualalla näkyy jäänteet vanhoista puutarhapoluista. Nurmikon keskellä on ollut perennapenkki. Olisikohan nuo pioneita, jotka ovat siitä jäljellä?

Brinkhallin kartanon puutarhasta ei löytynyt loisteliaita perennapenkkejä. Siellä oli enemmän minun käyntini aikaan vanhoja tammia, metsäpuutarhaa ja vanha omenatarha. Toisaalta alueella on ollut jo kauan puutarha ja kaikenlaisia karkulaisia löytyy kun hiukan etsii. Tämä kaunis akileija kukki kartanon viereisessä ojassa...

Ainakin minun käyntini perusteella Brinkhall ei ole niinkään puutarhakohde, vaan enemmänkin kartanokohde. Se on avoinna vain kesäisin ja helposti saavutettavissa bussilla. Minun käyntini aikana oli painostava helle ja kartanokierroksen jälkeen menin tien toisella puolella olevalle uimarannalle viilentymään.

Kaiken kaikkiaan kaunis käyntikohde, jota voi suositella kartanoista kiinnostuneille :)

Katsaus matkakuviin - 4 kuvaa vuodesta haaste

Sain puutarhahetki-blogista 4 kuvaa vuodesta haasteen. Kiitos! Tämä haaste on jo jonkin aikaa kiertänyt blogeja ja olen lukenut useamman vastauksen. Joillakin on löytynyt samasta kohteesta kuvat eri vuodenajoilta. Minulla on aivan sama ongelma, kuin haasteen antajalla eli sellaista kuvasarjaa ei löydy minun arkistoista. Nyt vähäinen kuvaaminen kostautuu. Toisaalta haaste ei vaadi, että kuvat olisivat samasta kohteesta tai edes samalta vuodelta. Niinpä otin kuvien yhteiseksi nimittäjäksi matkan. Eri vuodenajoilta valitsin mielestäni parhaat matkakuvat.

Lux on ollut jo muutaman vuoden tammikuinen käyntikohde. Viime vuonna tapahtuman aikana oli paukkupakkaset ja Helsingissä oli jopa vähän lunta maassa. Niinpä tämä Lux kuva on jopa talvinen.

 2015 keväällä kävin Ahvenanmaalla katsomassa lehtojen kevättä ... ja näin omin silmin vuokkomeren. Sää oli pilvinen, joten kuva ei ole niin hyvä kuin voisi olla, mutta kyllä siitä jo näkee vuokkojen valtaisan määrän. 

Kesällä 2014 kävin Mustilan Arboretumissa. Tarkoituksena oli ihastella sen alppiruusuja, mutta tuoksuvat atsleat vei voiton.

Syksyn retkiin on yleensä kuulunut matka suppismetsään. Ryntäsin sinne vuonna 2013 jo alkusyksystä, joten tämä kuva ei ole vielä kovin syksyinen, mutta itseni se vie syksyn tunnelmaan. 

Haasteesta viisastuneena voisikin kuvaa samaa kohdetta eri vuodenaikoina. Tähän on oiva kohdekin: uusi perennapenkki. Olen jo ottanut siitä talvikuvan, sillä siinä oleva punahattu on kuvauksellinen talvellakin. Niitä eri vuodenaikakuvia voisi sitten katsella näin talven pimeinä iltoina. 

Haastan tähän mukaan:

Lopotin toimelan pihaunelmia -blogin

vaalean vihreää -blogin

Pellonperän emäntä -blogin

Kaaos kukkaruukussa -blogin

Tämän haasteen "säännöt" ovat mukavan väljät:

 

Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.

Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.

Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.

Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä