5.2.2017

Viime kevään kartanomatka - Brinkhall

Tammikuun alussa muistelin viime kesää ja tulin siinä maininneeksi, että kävin tuolloin Brinkhallin kartanossa. Siinä yhteydessä ei ollut tilaa käydä läpi koko vierailua, mutta nyt palaan tähän matkaan tarkemmin.

Viime keväänä suunnittelin matkaa Turkuun ja mietin, että samalla olisi mukava nähdä jokin puutarha. Puutarhataiteen seuran sivuilta löysin luettelon Suomen puutarhakohteista. Minulla ei ollut Turussa käytössä autoa, joten se edelleen rajoitti valintaa. Turun Kakskerrassa sijaitseva Brinkhall valikoitui osaltaan juuri sen takia, että sinne pääsee bussilla aivan viereen. 


Brinkhallin nykyinen päärakennus nousi harjakorkeuteen 1793. Edessä ovat kartanon omenapuut, jotka kasvavat nyt samoilla paikoilla kuin kartanon rakentajan aikoina. Jos kartano näyttää tutulta, niin sen saattaa selittää se, että sitä käytettiin Hovimäki sarjan kuvauksissa. (Sarja taisi pyöriä televisiossa 1990-luvulla.)


Kartanon sisustus on kuitenkin 1920-luvulta. Tämä huone oli mielestäni erityisen viehättävä kaarevan seinän takia. 


Talosta löytyi kaikenlaisia pieniä kauniita yksityiskohtia, kuten tämä seinään upotettu sohva. Viime keväänä päärakennuksen restaurointi oli saatu aika lailla valmiiksi. Kartano oli kuulemma pitkään aika huonossa kunnossa. Tämmöiseen kunnostamiseen uppoaakin varmasti rahaa. Kartanoa ja sen piharakennuksia vuokrataan myös yksityiskäyttöön ja ymmärsin, että sen avulla toivotaan saavan rahaa  rakennusten ylläpitoon. 


Kartanon erikoisuus on Pompeiji-huone, joka on koristeltu antiikin kuvin. Ymmärsin, että kartanon rakentamisen aikoihin Pompeiji kaivettiin esiin ja ihmiset saivat tietää, että sellainen kaupunki oli ollut olemassa. Pompeijin kohtalo ja kaivauksissa paljastunut antiikin kulttuuri kiehtoivat aikakauden ihmisiä ja näin sitä jäljittelevä koristelu päätyi Brinkhallissa yhden huoneen sisustukseen.


Piharakennuksen korjaus oli minun käyntini aikoina vielä kesken. Näin maallikon silmiin seinä näyttää olevan aika huonossa kunnossa. Tuli mieleen, että ovatkohan päärakennuksen seinät olleet samassa jamassa ennen restaurointia. 


Päärakennuksen sisätilat olivat loisteliaat, mutta puutarha jätti toivomisen varaa. Tässä etualalla näkyy jäänteet vanhoista puutarhapoluista. Nurmikon keskellä on ollut perennapenkki. Olisikohan nuo pioneita, jotka ovat siitä jäljellä?


Brinkhallin kartanon puutarhasta ei löytynyt loisteliaita perennapenkkejä. Siellä oli enemmän minun käyntini aikaan vanhoja tammia, metsäpuutarhaa ja vanha omenatarha. Toisaalta alueella on ollut jo kauan puutarha ja kaikenlaisia karkulaisia löytyy kun hiukan etsii. Tämä kaunis akileija kukki kartanon viereisessä ojassa...

Ainakin minun käyntini perusteella Brinkhall ei ole niinkään puutarhakohde, vaan enemmänkin kartanokohde. Se on avoinna vain kesäisin ja helposti saavutettavissa bussilla. Minun käyntini aikana oli painostava helle ja kartanokierroksen jälkeen menin tien toisella puolella olevalle uimarannalle viilentymään.

Kaiken kaikkiaan kaunis käyntikohde, jota voi suositella kartanoista kiinnostuneille :)

6 kommenttia:

  1. Kaunis kartano! Hyvää Runebergin päivän iltaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä! Tykkäsin kovasti Hovimäki sarjasta, suorastaan rakastin sitä. Muutenkin historialliset kartanot kiinnostaa. Vain kirjoista olen niistä lukenut. Olisi hienoa päästä kartanokierrokselle :)

    VastaaPoista
  3. Kävin katsomassa postauksesi ja olisin kommentoinut, mutta ohjelma heitti minut aina google + puolelle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!