Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit

13.6.2017

Kesä alkoi ja papu pääsi penkkiin

Jostain puutarhakirjasta minulle on jäänyt päähän, että 10.6 jälkeen ei pitäisi olla enää hallaöitä. Silloin voi siis istuttaa herkimmätkin kasvit maahan. Päivämäärähän on vain suuntaa antava ja taitaa päteä vain maan etelä osiin, mutta sen mukaan olen jo monta vuotta istuttanut pensaspavut. 

Kesän alun huomaa myös luonnonkukkien kukinnasta. Niittyleinikki ja metsäkurjenpolvi ovat jo kukassa. Pihlajakin aloittaa kukintaa.


Pensaspavut pääsivät siis vihdoin penkkiin. Niiden kanssa voi hiukan odotellakin, sillä niistä tulee satoa yllättävän nopeasti. Kylmästä ne eivät tykkää yhtään, joten vartominen kannattaa. Muistaakseni kevät 2015 oli todella kylmä ja sain kylvää pensaspavut kolmeen kertaan...


Laitoin tänä vuonna penkkiin kolmea erilaista pensaspapua, jotka kaikki olivat niin eri näköisiä, että niitä pystyi hyvin liottaa samassa astiassa. Oikealla on vanha kunnon 'Primel', jota olen viljellyt useina vuosina hyvällä menestyksellä. Välissä on kelta-lilat pavut kasvattava 'Merveille de Piemont' ja vasemmalla 'Admires'. Viimeiset kaksi ovat kumpikin leikkopapuja ja minulle uusia lajikkeita. 


Paprikat siirsin isompiin ruukkuihin ja samalla alkoi niiden ulkoilmelämä. Sitä ennen ne olivat ensin viettäneet yöt sisällä, myöhemmin harson alla. Neljä niistä jätän lipan alle, mutta kaksi saa pärjätä taivasalla. Minulla ei ole kasvihuonetta, niin olen keskittynyt lähinnä ulkoilmaa kestäviin lajikkeisiin. Kuvassa paprikat ovat vielä vanhoissa ruukuissaan. Etualalla on chilipaprika 'Cayenne Long Slim'. Kompakti ja oranssi 'Barangio' pääsee sen viereen lipan alle. Sinne sijoitin myös 'Chocolate' taimet, joiden tumman ruskeaa satoa odotan innolla. 'Californien Wonder' joutuu pärjäämään pergolan vieressä. Toivottavasti tekee siinä satoakin.


Vielä on sipulikukkien kukintaakin. Varjoisassa penkissä helmililjat vielä kukkii. Samaan aikaan kääpiöjaloangervo jo ojentelee lehtiään. Niiden yhdistelmä on mielestäni värillisesti kaunis. Vastapuhjenneet jaloangervon lehdet ovat punaiset ja luovat upean kontrastin helmililjojen sinisyydelle. Enpä istuttaessa arvannut luovani tällaista yhdistelmää.


Kylvin pavut ja sitten alkoi kunnon sateet. Ainakin pavut ovat tyytyväisiä ja luulen, että itävät hyvin tässä lämpimän kosteassa säässä.

5.4.2017

Paprikaa ruukkuun

Olen kasvattanut paprikoita ruukussa lämpimällä seinustalla, kun minulla ei ole kasvihuonetta. Hyvin ovat siinä kasvaneet, vaikka kaikki eivät ehdi kypsyä ennen syksyä. Muutaman ruukun olen ottanut sisään kypsymään ennen halloja. 

Joinakin vuosina olen ostanut valmiita taimia, mutta tänä vuonna laitoin taas siemenet multaan. Taimeni ovat vielä kovin pieniä, kun ilman keinovaloa en viitsi aloittaa hirveän aikaisin. Tänä vuonna sain lämpömaton ja sillä sain loputkin siemenet itämään. Taidanpa laittaa loputkin siemenet itämään lämpömaton päälle. Ehkä tuota kasvilamppuakin voisi miettiä, niin voisi aloittaa kasvattelun hyvissä ajoin.


Tänä vuonna laitoin multiin yhden chilin 'Cayenne Long Slim' ja kolme paprikaa. Paprikat ovat eri värisiä: punainen 'California Wonder', oranssi 'Barangio' ja ruskea 'Chocolate'. Erityisesti mielenkiinnolla odotan tuota ruskeaa lajiketta. Sen väristä paprikaa en ole ennen syönyt. 


Näitä taimenia oli niin vähän, että oli mahdollista kastella niitä altapäin. Se taitaa olla suositus. Multa tiivistyy ja helposti homehtuu, kun niitä kastelee päältä päin. Hometta olen torjunut myös pinnalle laitetulla vermikuliitilla.

Kasvattelen taimenia ihan normaalissa sisäilmassa ja siksi taimet yleensä venähtävät honteloiksi hujopeiksi. Niiden vartta olen yrittänyt vankistuttaa "tuulitunnelilla" eli olen laittanut niiden viereen tuulettimen pyörimään. Olen hoitanut kastelun ja tuulettamisen samaan aikaan. Tämä ei taida olla ideaalia taimille, mutta kasvattajalle oli kätevää ;)


Niin on paprika päässyt ruukkuunsa. Pidän alkuvaiseessa ruukun päällä rei'itettyä muovipussia, jotta taimella olisi kosteat oltavat. Sillä kuitenkin vahingoittuu juuret siirrossa, joten veden saanti alussa voi olla vaikeaa. 

Tämä ruukku ei ole vielä lopullinen ruukku, vaan tarkoitus on muuttaa taimet vielä isompaan astiaan kesäkuun aikana. Nämä pienemmät ruukut mahtuvat kuitenkin paremmin ikkunalaudalle ja näitä  on helpompi siirtää. Kun säät vähän lämpenevät alkaa ruukkujen kantoruljanssi. Ensin taimia on totuteltava hiljalleen ulkoelämään, sitten on niitä on tuotava sisään kylmien öiden aikaan. Kun yölämpötila on noin +10 olen peitellyt niitä vain harsolla ja jättänyt ulos. 

Kesäkuussa, kun toivottavasti yöt lämpenevät, siirrän paprikat vielä isompiin ruukkuihin ja sijoittelen niitä suojaisiin paikkoihin pihaan. Alussa pienet ruukut ovat lipan alla länsiseinustalla, mutta isommat eivät kaikki mahdu siihen.


Kesällä olisi mukava nähdä paprikoissa kukkia ja raakileita. Kuvan harmittomat vierailijat ovat myös tervetulleita. Vaikka olen kasvattanut paprikoita jo useamman vuoden, niin olen vielä välttynyt kasvitaudeilta ja pahoilta tuhohyönteisvahingoilta. Onhan niitä kirvoja ollut, mutta vähäisissä määrin.


Syksyllä odotetaan tietysti satoa, joka toivottavasti on monivärisempi kuin kuvassa. Osan paprikoista korjaan vihreänä ja kypsyttelen niitä sisällä. Aina ei ole kypsyttely onnistunut, ovat tainneet olla vielä liian raakoja.

Tässä oli minun kokemuksia paprikoiden viljelystä. Olisin kiinnostunut kuulemaan, minkälaisia kokemuksia sinulla on ollut. Onko jokin lajike lempparisi? Onko sinulla antaa vinkkejä kasvatukseen?

Satoisaa paprikakesää odottaen! :)

10.7.2014

Kukkiva heinäkuu

Nyt on puutarha täynnä kukkia. Kameralle löytyy paljon kuvattavaa.


Rikkaruohoelämää-blogissa oli kuva kukkivasta varjoliljasta jo 25.6. Meillä ne ovat vasta vähän aikaa sitten aukaisseet nuppunsa. Lähikuvassa huomaa niiden veikeät värit. Aika uskaliasta yhdistää vaaleanpunaista ja oranssia...


Köynnösruusu kukkii nyt kuin viimeistä päivää. Kirvat kyllä vaivaavat, mutta mäntysuopa auttaa.



Kasvimaallakin on jo kukkijoita. Kesäkurpitsan kukat lupaavat satoa. Näillä helteillä kukka avautuu luultavasti aika pian. Pitää ottaa sitten uusi kuva!


Kamomilla kukkii nyt tosissaan. Viime vuonna kamomillan kasvatus meni penkin alle, mutta onneksi tänä vuonna ei ole sitä ongelmaa. Näistä saa hyvät teeainekset.


Paprikat ja chilit kukkii. Muutama paprika on jo kehitteillä. Viime vuonna oli tähän aikaan aikaisessa 'New Aces' lajikkeessa jo melkein kymmenen centin pituiset alut. Tänä vuonna kokeilussa on lajike 'Baramgio', joka ei vaikuta niin aikaiselta. Tosin alkukesä oli aika kylmä. Chili 'Piment d'Espelette' ei ole sen nopeampi kehityksessä. Mielenkiintoista päästä maistelelemaan näitä lajikkeita.


Kurjenkello kukkii hehkeänä niityllä. Mielestäni kauniin ylväs kukka. Ihanaa, kun se on kotiutunut omalle niitylle :)

27.3.2014

Pajunkissat kevätauringossa

Kahelinkulma blogissa oli ihania pajunkissakuvia. Niitä katsellassa tajusin, että olen niitä itsekin katsellut, mutta en ole älynnyt kuvata. Seurasin esimerkkiä ja otin omia pajunkissakuvia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten taivas oli kirkkaan sininen. Pajunkissat piityivät sinisyyttä vasten selvästi.

Pajujen joukosta erotti selvästi tammet. Ne eivät osaa irrottaa otetta lehdistään. Taitaa olla levinnäisyytensä pohjoisreunalla, kun ei ole aivan sopeutunut Suomen talveen.


Esikasvatus on edennyt, sillä paprikat ja chilit ovat nousseet mullan pinnalle. Minulla on ikkunalaudelle jäänyt tuuletin ja sen viereen nostin taimet valohoitoon. Tuulettimella on taas hommia, sillä se antaa päivittäin taimille tuuliharjoituksia. Muistaakseni jossain suositeltiin tällaista hoitoa, jos haluaa taimista vankkavartisia. Ananaskirsikan taimille ei tarvitse antaa minkäälaista hoitoa, sillä ne eivät nousseet. Kylvettäessä luin mielestäni siemenpussia, enkä löytänyt siitä mitään erityisohjetta. Siemet olivat pieniä, joten odotin valoidätystä, mutta tästä en läytänyt mainintaa. Idättelin niitä sitten pimeässä. Taimia ei vaan kuulunut. Luin sitten siemenpussin tarkemmin. Kyllähän siinä mainitaan valossa idättäminen. Olin jotenkin onnistunut sen kohdan ohittamaan. No, pitää laittaa uusi satsi itämään. Onneksi en laittanut kaikkia siemeniä kerralla.


Lopuksi vielä kooste kuukauden kuvista. Olemme puutarhassa blogissa otsikkona oli vanha sanonta: Kevät keikkuan tulevi. Kuten blogissa mainittiin, tänä keväänä tuo on pitänyt erityisen hyvin paikkansa. Maaliskuun alussa maa oli paljas ja kevätkukkijat puskivat jo mullan pinnalle. Kuun puolivälissä tuli lumimyräkkä ja lumi pysyi pakkasten takia aika sitkeästi maassa. Nyt kuun loppupuolella maa on taas paljas. Päivät ovat olleen lämpimiä, mutta edelleen yöksi lupaa pakkasia. Se hiukan hidastaa kevään etenemistä. Pajunkissat ovat jo esillä. Saa nähdä riittääkö niitä pääsiäiseen asti.


30.8.2013

Punertuva paprika ja satoisa mangoldi

Kesäkuun lopussa oli jo ruukkupaprikassa 'hedelmät'. Kirjoitin silloin siitä blogiini (postaukseen pääsee tästä linkistä ). Elokuun loppuun asti sain odotella ennen kuin niihin tuli väriä. Tämä tuli yllätyksenä ensikertalaiselle paprikanviljelijälle.

Paprikaviljelykset elokuun loppupuolella
Ensimmäiset paprikat ovat punaisia, mutta muut ovat vielä vihreinä. Ruukkuviljelyssä on se hyvä puoli, että kasvit voi kylmien tullessa nostaa sisään. Chilin olen saanut säilymään hengissä sisällä talven. Ehkä kokeilen myös jonkin paprikan talvehdittamista.


Mangoldi harvennuksen jälkeen...
Mangoldi on saanut rehottaa ja sen se on näköinenkin. Lehdet olivat jo reikäisiä, niin laitoin ne ryöppäyksen jälkeen silppuna pakasteeseen. Niistä saa sitten mangoldikeittoa. Ehjiä lehtiä voi sitten pakastaa kokonaisena ja tehdä niistä kääryleitä. Ei tullut kuvattu mangoldirivistöä ennen harvennusta, mutta aikalailla massaa oli, kun harvennuksenkin jälkeen näky on vielä kuvan lainen.

16.6.2013

Paprikoiden siirtelyä

Minulla on muutama paprika ruukussa. Tarkoitus olisi pitää niitä pergolassa kesä, kun ei ole kasvihuonetta. Useampana kesänä tämä järjestely on ainakin chilien kanssa toiminut. Nyt olen pitänyt paprikoita lipan alla ja laittanut niille yöksi moninkertaisen harson. Kuitenkin alle 10 asteen yöksi, olen tuonut paprikat sisään. Tällaisia öitä vielä riittää, vaikka välillä onkin lämpimämpää. Vielä on paprikat hengissä...

Talvehtinut chili
Sain pidettyä hengissä chilin talven yli, vaikka välillä unohtui kastelu. Aikamoinen ronkelo tämä chili on, mutta kukkii ahkerasti ja tekee hedelmiä. Tuo kuvassa oleva punainen chili on jo syöty. Se oli todella mieto. Ei ehkä ollut saanut tarpeeksi aurinkoa tai sitten chili on mieto lajike.

17.2.2013

Chiliemo ja tunnustus




Alkuun tervetulotoivotus uusille lukijoille, joita ovat Saraheinä, Vallaton mummeli, Reetta, Terhi ja Mai (en valitettavasti löytänyt hänen profiiliin linkkiä).

Minulla ei ole taimien kasvatukseen oikeita tiloja, joten jätän sen viime tippaan. Sisätiloissa kasvatetuista taimista ei tule kummoisia. Chili on kuitenkin hyvin viihtynyt sisälämpötilassakin, joten sen laitan tulemaan jo aikaisin. Siemeniä olen kerännyt kaupan chileistä ja olen myös ostanut ruukkukasvatukseen sopivaa chililajiketta. Tuo ruukkuchili oli kaikin puolin kompakti ja hedelmätkin olivat pienet - mielestäni liian pienet. Tänä vuonna ostin taas kaupasta chilin ja meinaan siitä kasvattaa uudet taimet. Chilitarjontaa on niin, että voi valita miten tulisen chilin haluaa. Ostinkin miedon jalopenon, toivottavasti se kasvaa yhtä hyvin kuin muut chilit.

Tulevien chilien "äiti"

Sain Heidi-Maarialta Perennapuutarhurin blogista tunnustuksen. Kiitos!




Onkohan tämä alkujaan espanjalainen tunnustus, kun teksti on espanjaksi? Ruostuneella espanjalla tämän kääntäisin: Sinun blogisi inspiroi minua. Sellaista palautetta on mukava saada ja jakaa eteenpäin. Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa itsestään ja jakaa tunnustus eteenpäin. (Luulisin, että sellaiselle blogille, joka inspiroi.)

Siis viisi omituista tapaa. Lähdin tähän enemmän negaation kautta, mutta kai tämän voi näinkin täyttää.
1. En juo kahvia, en siis yhtäkään kuppia.
2. Teetä juon vain pari kertaa viikossa, kesällä en sitäkään. Sitä en ymmärrä, että kesäkuumalla ihmiset juo kuumaa kahvia ja teetä. Minä siirryn silloin veteen ja mehuun.
3. En juo alkoholia. En ole kuitenkaan absolutisti. Voin ottaa muutaman kulauksen ja ruuanlaitossa käytän alkoholia mielellään. Suurempi määrä alkoholia ei vain maistu.
4. En ole Facebookissa. Vielä olen tullut toimeen ilman.
5. Lähetän mielellään kortteja. Hengenheimolaisia tuntuu olevan nykyaikana yhä vähemmän. Mikä on harmi, kun korttien ostaminen ja lähettäminen on niin mukavaa. :)

Tunnustuksen jaan eteenpäin minua inspiroivaan blogiin Betweenille Rikkaruohoelämää blogiin.

11.11.2012

Chilisatoa tulossa!

Chilin kannoin sisään jo hyvissä ajoin. Pensaassa on yksi hedelmä, jonka kypsymistä odottelin. Tänä kesänä en muistanut lannoittaa chilejä, joten sato jäi olemattomaksi. Saisi edes tämän yhden hedelmän kypsäksi! (Viime vuoden chilejä on vielä pakkasessa, joten ilman en kylläkään jää.) Hedelmä alkoi punertaa tämän pimeyden keskellä. Aika sitkeä sissi.

Chili tekee vielä uusia lehtiäkin. Muutaman kukankin se on tehnyt, mutta ne ovat kuivuneet. Olen kastellut vain kerran viikossa lannoitevedellä ja se taitaa innostaa chiliä lehtien kasvattamiseen. Ehkä pitäisi kastella kaksi kertaa viikossa, niin kukat voisi pysyä hengissä. (Netti on varmaan pullollaan chiliblogeja, joissa olisi hyviä ohjeita. Tähän hätiin en ehdi niitä etsiä, mutta pitää laittaa korvan taakse.)

Uusia lehtiäkin tulee vielä chiliin
Punertuva chili