Aurinkoinen talvisää houkutteli minut suksien kanssa järven jäälle. Hiihto-olosuhteet eivät olleet parhaan mahdolliset, kun lunta oli niukalti jään päällä. Sauva ei oikein saanut otetta alustaan. Parhaiten olisi päässyt luistelemalla, mutta minulta ei se oikein onnistu. Taitaa olla tekniikassa puutteita. Niin sitten työntelin ja lipsuttelin eteenpäin. Yllättävän pitkälle niinkin pääsee :)
Jäällä ei ollut virallisia latuja, vaan vain edellisten hiihtäjien jättämiä jälkiä. Osa laduista oli jäässä ja parhaiten suksi kulki koskemattomassa lumessa.
En ole tällä järvellä soudellut ja sen rantamökit on jäänyt näkemättä. Nyt tiirailin niitä kiinnostuneena jäältä käsin. Kovin on monenlaista tönöä rantaan rakennettu. Soutuveneet odottivat rannalla kevättä.
En sentään kiertänyt järveä täysin ympäri, mutta laidasta laitaan latuni kulki. Onneksi oli eväät mukana, sillä sen verran pitkä reissu siitä tuli. Yllättävästi aina jaksaa taas paremmin kun saa vähän juomaa ja leipäpalaa suuhunsa.
Järvellä lennätettiin myös tällaista varjoa. Aluksi näin, kun varjon vetämänä liidettiin lumilaudalla jään päällä. Yllä olevassa kuvakollaasissa ollaan paikoillaan ja varjoa käytetään kuin isoa leijaa.
Saaren rannassa kivet ovat jo lämmittäneet lumen pois ympäriltään. Aurinko alkaa jo itselläkin tuntua poskella lämpöisenä. Niin se vain auringon voima kasvaa ja ihanasti on päiväkin jo pidentynyt. Aurinkoa kohti! :)
Onpa kauniit talvikuvat. - Mukavaa talven jatkoa!
VastaaPoistaSaattaa olla viimeiset talvikuvat vähään aikaan. Kevään odotusta!
PoistaKauniita kuvia! Ihanaa alkanutta viikkoa!
VastaaPoistaYllättävän hyvin onnistui kännykkäkuvat. Mukavaa viikon alkua sinullekin!
PoistaIhanaa on hiihdellä aurinkoisella, keväisellä säällä. Viime viikolla tuli itselläkin suksittua muutamana päivänä.
VastaaPoistaMitä sitä on hiihtäessä, kun aurinko hellii :)
PoistaMinäkin kävin viikonloppuna nauttimassa parhaista hiihtokeleistä järven jäällä. Kivoja kuvia olet saanut!
VastaaPoistaKiitos! Taisi olla viimeiset hiihdot tänä talvena.
Poista