29.1.2017

Lintujen tiirailua - pihabongaus

Pihabongaus on täällä taas! Tai nyt se alkaa jo olla lopuillaan, kun tänään on viimeinen päivä ja parin tunnin päästä on pimeää. Minusta pihabongaukseen on mukava osallistua ja pienellä panoksella osallistua tieteen tekemiseen. Tulosten tultua voi vertailla omia tiirauluja toisten havaintoihin. 


Tänä talvena kokeiltiin rasvapötkylöitä linnoille ja ensimmäinen näytti maistuvan. Seuraavaksi ostettiin toisenlaista, eikä se mielestäni maistu ollenkaan niin hyvin. Pötkylöissä tinttejä käy kaikkein eniten ja bongauksen aikana saatiin laskettua yhdestä pötkylästä kolme tinttiä (meillä käy vain tali- ja sinitiaisia).


Myös tikka on mieltynyt pötkylöihin. Sen kyllä myös huomaa niistä, sillä niissä näkyy oikein kraatereita tikan jäljiltä. Bongauksen aikana tikka ei tullut meidän ruokintapaikalle, mutta saatiin se kuitenkin meidän havaintoihin, kun nähtiin se kiikareilla naapurin ruokintapuusta.

Tikan ja tinttien lisäksi nähtiin myös tyypilliset keltasirkut, harakat ja mustarastaat. Yllättäen myös punatulkku ja urpiainen kävivät nopeasti näyttäytymässä. Aivan kuin olisivat halunneet tulla bongatuiksi ja kirjoihin ja kansiin kirjatuiksi!  ;)

8 kommenttia:

  1. Rasvatangot ovat kyllä ihan parhaita lintumagneetteja meilläkin. Käpytikkaa kaipailtiin meillekin kun se on säännöllinen vieras. Muuten pihabongauksen tulokset heijastelivat meillä tänäkin vuonna aika hyvin talven tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keli ei ollut ihan parhain, mutta paljon saatiin bongattua :)

      Poista
  2. Onpa kiva, että punatulkku ja urpiainenkin tulivat vieraisille! Vilskettä on teidänkin pihalla ollut. Pihabongaus on mukava tapahtuma, johon on aina yhtä hauska osallistua ja katsella myöhemmin sen tuloksia. Meillä tulokset olivat tänä vuonna melko samanlaiset kuin viime vuonnakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fasaani ei tullut bongattavaksi, mutta muuten saa olla tyytyväinen havaintoihin. Oikein oli vilkas ruokahetki :)

      Poista
  3. Hyvä kuva tikasta, meidän pihalla näitä ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemmin tikka on näkynyt vain puissa, mutta pötkylä houkutti sen ruokintapaikalle. Siinähän se saa ruokailla itselle luontaisessa asennossa.

      Poista
  4. Tikat ovat meidän mökkikavereita, mutta täällä kotipihalla ei ole aikoihin näkynyt. Tilhiparvi ilmestyi eilen naapurin pihapuun latvukseen, en edes muistanut, että kamerankin voisi ottaa esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku vuosi saatiin tilhetkin bongattua, mutta nyt taitaa olla jo pihlajanmarjat syöty.

      Poista

Kiitos kommentista!