Valofestivaali Lux Helsinki on taas täällä. Tai tänään se on enää viimeistä päivää, joten on jo kiire jos sen haluaa nähdä. Tapahtumasta on muodostunut jo pieni perinne, josta olen postaillut tänne blogiin. En taaskaan ottanut kaikista teoksista kuvia, mutta te lukijat pääsette mukaan katselemaan teoksia, jotka minua sykähdyttivät. Tapahtuman rikkaus on mielestäni sen monipuolisuus. Monet eri taiteilijat luovat teoksia monilla tekniikoilla ja näkemyksillä. Lopputuloksena on mielestäni hyvin monipuolinen tarjonta, josta olen aina löytänyt jotakin minua puhuttavaa.
Stora Enson julkisivu toimi Shaderin Cube-teoksen "pohjakankaana". Yhdessä animaatiossa talon seinämä saatiin laineille. Itse olin niin vaikuttunut, että kuvaaminen unohtui siinä kohdin...
Teos kesti 5 minuuttia, mutta se meni huomaamatta ohi. Värien ja kuvioiden ihmettely vei huomion.
Lux Helsingin uusin trendi tuntuu olevan joukkoistaminen eli teokset, joihin yleisö voi vaikuttaa. Yksi näistä teoksista oli Light pipes -teos, jossa venttiilejä vääntämällä pystyi vaikuttamaan lamppujen kirkkauteen. Säätimissä roikkui lähinnä lapsia, enkä päässyt omakohtaisesti niitä koettamaan.
Toinen joukkoistamista hyödyntävä teos olikin nimeltään osuvasti Joukkovoima. Siinä lapset eivät loistaneet, sillä lamppuja sai sitä enemmän syttymään, mitä enemmän vaa'alla oli painoa.
Kahdessa edellisessä kuvassa taustalla on näkynyt myös tuomiokirkko, joka oli tällä kertaa valaistu neljältä sivulta. Minä en siinä valaistuksessa kuitenkaan huomannut mitään erityistä. Se oli pienoinen pettymys, kun yleensä tuomiokirkko on ollut Luxin yksi komeimmista teoksista.
Tuomiokirkon taakse oli yhdelle seinällä heijastettu Marimekon kuoseihin pohjautuvaa animaatiota, teos oli nimeltään Veljekset. En muista nähneeni näitä Louekarin kankaita kaupoissa.
Topelian sisäpihalle oli levittänyt teos Flowers of life. Osa teoksista oli ohuella tummalla kankaalla. Näin valoisella teokset olivat paremman näköisiä kauempaa. Jos olisi ollut pilvetön taivas, niin teokset olisivat päässeet paremmin oikeuksiinsa.
Osa teoksista koosui myös metallitangoista. Järkeilin, että osaset on maalattu erivärisillä erikoismaaleilla, jotka saatiin loistamaan erityisvalolla.
Nämä kukkaset olivat ihanan värikkäitä ja yksi minun mielestä onnistuneimpia teoksia tällä festivaalilla.
Taas tällä kertaa Lux oli eripaikoissa kuin viime vuonna. Nyt reitti kulki Senaatintorin ympärillä ja se oli kompaktimpi. Ihan hyvä, että teoksia vilkuilevat ihmismassat hortoilevat hiljaisilla kaduilla, joissa eivät aiheuta niin suurta vaaraa. Lauantaina ainakin ihmisiä oli aika lailla liikkeellä. Paikoin varmaan autoilijat sadattelivat, kun ehtymätön virta kävelijöitä ylitti kävelytietä.
Minkälaisia valoteoksia onkaan ensi vuonna? :)
Kiitos tästä kuvakavalkadista. Olin perjantaina Hesassa ajatuksella, että käyn LUX-näyttelyn läpi. Lähdin kotoa ihan liian aikaisin ja pimeää odotellessa aika kävi pitkäksi. Koska en jaksanut odottaa pimeyttä, näin vain kalpean aavistuksen näyttelystä. Minusta on kiva, että tällaista ympäristötaidetta asetetaan esille. Se elävöittää kaupunkia ja tuo elämään mukavia virikkeitä ja vaihtelua.
VastaaPoistaOnhan se hienoa, että kaupunki tarjoaa tällaisen ilmaisen tapahtuman. Ja ajankohta on mitä parhain valoteoksille.
PoistaAika mukavia!
VastaaPoistaKun on monenlaista, niin aina löytyy jotain josta itse pitää.
PoistaHienot kuvat mukavasta tapahtumasta.
VastaaPoistaKiitos :) Hämäryys ja väenpaljous tuo haasteita kuvaamiseen, mutta onneksi osa kuvista onnistui.
PoistaKomeita ovat, värien kanssa leikkiminen osaa olla myös hienoa taidetta! Koskaan en ole Luxia livenä nähnyt, sen verran on matkaa Helsinkiin - kiva, kun jaoit meille tunnelmia!
VastaaPoistaHyvä, että pääsit tunnelmoimaan edes näiden kuvien kautta.
PoistaItse kävin ensimmäistä kertaa katsomassa Luxia viime viikolla ja aion kyllä käydä tulevinakin vuosina, jos vain mahdollista. Hienot kuvat!
VastaaPoistaBlogissani on sinulle haaste, käyhän katsomassa! :)
VastaaPoistaUpeaa Luxia voi kyllä suositella. Käynpä heti katsomassa haasteen :)
Poista