2.3.2017

Kasvimaasuunnitelma 2017

Jonkin aikaa sitten pyörin yöllä sängyssä, kun uni ei tullut silmään. Aloin sitten suunnittelemaan tulevan kesän kasvimaata. Ajatuksena, että mukavia ajatellessa unikin tulisi. No, sain kyllä koko kasvimaan suunniteltua ennenkuin pääsin uneen, mutta olipa suunnitelma sitten valmis. Päivällä piti vain kaivella muistinlokeroita, jotta sai suunnitelman vielä piirrettyä.


En nyt tähän rustannut lajikenimiä, kun tila on rajallinen. Nekin olisivat ainakin itselle myöhemmin tarpeen. Monesti kyllä riittää tyhjien siemenpussien säilytys syksyyn, niin sitten voi ainakin blogiin raportoida mitkä lajikkeet onnistuivat ja mitkä eivät. 

Uutuutena ovat kyssäkaali, unikko ja kaura. Saa nähdä miten kauran kasvatus onnistuu. Talvella menee  monta kauralyhdettä, jotka ovat aika tyyriitä. Tässä on siis taloudellinen motiivi ;) Palstalla pyörii fasaaneja, joten toivottavasti siemenet eivät mene niiden suihin. Tavallisen kauran sekaan laitan mustakauraa, joka on maatiaislajike. 

Oikealla alakulmassa on penkki erikoiskasveille. Viime keväänä löysin läheisen rautakaupan taimimyymälästä, vaikka mitä erikoisuuksia mm. fenkolia. Kaikellaista erikoista on hauska kokeilla, vaikka niistä ei kunnon satoa saisikaan. Siinä riittää puutarhurilla ihmettelemistä ja sitten pitää etsiä lisätietoja ja niin sitä on taas hiukan viisaampi. :)


Sitten vielä sama suunnitelma valokuvin. Sipuli-porkkanapenkkiä jouduin kuvittamaan myös ruokakuvin. Sipuleita en ole kuvannut lainkaan ja porkkanoitakin aika vähän. Eipä tullut viime kesänä kuvattua edes kesäkynteliä, vaikka siinä on hempeän vaaleanpunainen kukinto. Pitääpä tulevana kesänä kuvata tämän sektorin kasveja, vaikka ne eivät niin kuvauksellisia olekaan. 

Tässä oli siis suunnitelma, joko toivottavasti toteutuu suurimmaksi osaksi. 2015 kesällä pensaspapu ei meinannut millään itää, kun oli niin kylmä alkukesä. Muistaakseni kylvin sen kolmeen kertaan. Viime kesänä halla vei maissit, kun en ollut peitellyt niitä. Eli toivoa sopii, että edes osa kasveista menestyy...

14 kommenttia:

  1. Onpa kaunis suunnitelma! Saman tyyppinen kylvösuunnitelma pitäisi saada aikaan, mutta jokin kumma saamattomuuden aika on meneillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on viime vuotinen suunnitelma vain kirjekuoreen rustattuna. Piirsin sen vasta kasvimaalla, kun melkein kaikki oli kylvetty. Siitä huolimatta kasvit kasvoi hyvin ;)

      Poista
  2. Minäkin suunnittelen joskus pihajuttuja, kun ei uni tule. Hieno kasvimaasuunnitelma, siihen mahtuu paljon monenlaista syötävää ja silmäniloa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ole säilytystiloja, niin olen määrän sijaan tähdännyt monipuolisuuteen. Sato tulee melkein syötyä saman tien. Sipulia tosin voi säilyttää huoneenlämmössä ja sitä onkin paljon. Kukat tarjoavat silmänruokaa :)

      Poista
  3. Upea suunnitelma! Saat varmasti ihanan sadon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta. Monipuolisuudessa on se hyvä puoli, että aina jokin laji tykkää sen kesän säistä. Viime kesänä perunat tykkäsi kyttyrää, mutta pensaspavut rehotti.

      Poista
  4. Tuo kauran kasvattaminen kuulostaa mielenkiintoiselta! Raportoithan kun homma etenee! 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauraa on ollut kotikasvimaalla, mutta se lakosi niin kuin kaikki muukin siellä. Toivottavasti vuokrapalstan kaura pysyy niittoon asti pystyssä ja että sitä olisi niitettäväksi asti. Pitääpä muistaa raportoida :)

      Poista
  5. Onpa upea suunnitelma. Varmasti onnistut ja saat hyvän sadon. Kauran kasvattaminen kuulostaa mielenkiintoiselta. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän joku kasvi tuota hyvän sadon. Kauraa kai yleensä viljellään kasvimailla maan parannuksen vuoksi, mutta minä tähtään enemmän siihen satoon. Tosin maanparannus ei ole ollenkaan pahitteksi. Viikonloppuja!

      Poista
  6. Todella hieno suunnitelma! Varmasti saat hyvän sadon. Kiva olisi jatkossa kuulla kasvimaasi kuulumisia. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viime kesänä jäi kasvimaa ja muukin raportointi vähiin. Pitääpä tsempata :) Viikonloppuja!

      Poista
  7. Kiva suunnitelma. Takerruin tuohon kyssäkaaliin, joka on minusta NIIN ihana. Olen nyt monena vuonna esikasvattanut sitä, koska pihallani ei suorakylvöt ole tuottaneet satoa vuosiin. Härkäpapukin, jonka pitäisi olla helppo on mulla vähän huonosti tuottanut satoa, mutta sitä pitää laittaa joka vuosi. Jospa se joskus onnistuisi. Kivaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole aiemmin kyssäkaalin kasvatus onnistunut, mutta kokeilen sitä nyt uudessa paikassa. Ongelmana on ollut myös sen käyttö, kun en ole keksinyt mihin sitä lykkäisi keittiössä. Laitoin sitä yksi kerta paahtojuuresten sekaan ja sehän oli maittavaa. Siitä innostuneena ajattelin laittaa sitä kasvimaahankin.

      Poista

Kiitos kommentista!