23.12.2016

Täydellisen glögireseptin metsästys

En ole ollut mikään glögifani. Olen juonut sen, kun nenän alle on tuotu, mutta en ennen ostanut sitä ollenkaan itse. Tänä syksynä oli todella sitkas flunssa ja lämmintä tuli juotua oikein urakalla. Jopa siinä määrin, että teen tilalle alkoi kaivata muuta. Loppusyksystä kaupoissa alkoi olla glögiä ja se olikin oiva flunssajuoma. Lehdessä törmäsin glögireseptiin ja mieleen hiipi ajatus glögin valmistamisesta. Siitähän saisi oivan lahjan!


Resepti johon törmäsin oli nimeltään: Täydellinen vaaleaglögi. Sehän kuulosti täydelliseltä! :) Se pohjautuu seljankukkamehuun, jossa keitetään mausteita. Makeutuksena on vaahterasiirappia. 

Vaan eihän tuo resepti ollut minulle täydellinen. Se oli ensinnäkin aivan liian makea ja mausteisuuttakin olisi saanut olla enemmän. Seuraavaan glögikattilaan laitoin vähemmän siirappia ja enemmän mausteita. Appelsiinikuoren lisäksi laitoin mukaan myös appelsiininmehun. Lopputuloksessa maustui mukavasti appelsiini, mutta lisää maustetta se vielä kaipasi. 

Mausteena oli mm. kanelitanko ja tähtianis
Sitten aloin miettimään, että appelsiinimehu varmaan vähentää glögin säilyvyyttä. Aioin antaa glögin lahjaksi, joten se oli mielestäni tärkeää. Lahjan saajan jääkaapissa glögi saattaa seisoa jonkin aikaa. Niinpä muokkasin glögireseptiä kolmannen kerran. Appelsiinimehun sijaan lisäsin appelsiinikuoren määrää... ja lopputulos oli todella kitkerää. Argg!

Taas lähdin kauppaan hakemaan glögin aineksia ja pyörin maustehyllyllä. Silmiin sattui glögimausteet pussukka. Niinpä neljänteen versioon lisäsinkin kaupan glögimausteet ja puoli vaniljatankoa sekä hiukan siirappia. En ihan ollut tyytyväinen tähänkään versioon, mutta oli se kuitenkin parempi kuin aiemmat. Ehkä seuraavana jouluna jatkan kehitystyötä.


Sitten vielä kuva glögihetkestä, kun maistelimme uuttä glögiä. Sen seurana oli vuohenjuusto-aprikoosipaloja ja minttusuklaamakeisia. 

+++ Tunnelmallisia glögihetkiä ja rauhallista joulua kaikille lukijoille! +++

7 kommenttia:

  1. Oijoi, mitä herkkuja! Ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja on mukava valmistaa itse. Hyvän reseptin löytäminen ei ole aina helppoa.

      Poista
  2. Oletpa ollut sinnikäs. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin jo, että pitäisikö mehupohjaa vaihtaa omenaan. Kehitystyö jatkuu...

      Poista
  3. Näyttää herkulliselta! Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maittavaa oli :) Mukavaa loppuvuotta! Uusivuosi tulee minulle aina yllättäin joulun jälkeen. Raketteja ainakin tarvitaan.

      Poista

Kiitos kommentista!