28.9.2015

Kukkaista satoa

Keräsin kukkia kasvimaalta kuivattavaksi. Käytän niitä yrittiteehen. Kehäkukan terälehdet ovat minulle jo tuttuja, mutta tämän syksyn "uutuksia" ovat ruiskukka ja pensaskrassi. Raipala-Cormierin 'Luontoäidin kotiapteekki' kirjan mukaan ne sopivat hyvin teehen ja ovat vaikutuksiltaan mietoja. Tämä on mielestäni tärkeää, jotta niitä voi huolettomasti käyttää.


Persianapilaa on tässä aika vähän, mutta olen keräillyt sitä jo aikaisemmin. Eikä tässä muutenkaan ole kaikki. Kukkia pitää keräillä vähän väliä, kun uusia kukintoja muodostuu. Tuo pensaskrassi vähän epäilyttää. Tekeeköhän se teestä kirpeän?


Laskin kukat käsistäni pöydälle ja aurinko paistoi kauniisti viistosti. Oli ikuistettava tämä valon ja värin iloittelu!


Kukintojen lisäksi kasvimaalta lähti myös kukkien siementä. Auringonkukan kukkalapoja otin kuivaukseen takan päälle. (Kuvan lapa oli kyllä jo ihan laho.) Siemenlapoja ajattelin virittää talvella seipääseen tinttien iloksi. Näyttävät ainakin maistuvan, kun osa on jo lähtenyt parempiin suihin.


Aikaisemmin kirjoitin jo krassikapriksien reseptistä, jota tein nyt pienen määrän. Lopputulos ei ole kovin kuvauksellinen, mutta on maultaan mielenkiintoinen. Alkumaku on kuin kapriksessa, kun loppumaku muistuttaa piparjuurta. Sopivat mielestäni hyvin munavoileipään. Kuinka moni suomalainen voi sanoakaan tehneensä kapriksia... :)

10 kommenttia:

  1. Voi mitkä ihanat värit kukkakuvissa niin pirteän syksyiset !
    "Pohjolan kapris-reseptiä" olisi kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia, kun kokoaa yhteen, niin tulee ihanan värikästä :) Reseptiä kannattaa kokeilla, sillä se on helppokin.

      Poista
  2. Kauniit värit! Hehkuvaa, kuin syksyllä kuuluukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo alkaa tulla aika vinosti ja se valaisee värit kauniisti.

      Poista
  3. Olipas ihanaa väriloistoa. Tulee hyvälle mielelle tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava piristää muidenkin päivää näillä kuvilla.

      Poista
  4. Hieno kukkalautanen! Kehäkukkaa on kuivattu, mutta ah niin vähän muistaa käyttää. Ja krassinkukkia on laitettu pitsaan koristeeksi. Teehen en ole kokeillutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä kokeilla tuota pitsa-krassinkukka yhdistelmää. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  5. Aivan upeita kuvia olet saanut. Kyllä syksyllä värit ovat mahtavia ja onneksi pihalta vielä löytyy monenlaista.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!