1.2.2013

10 syytä viljellä kasvimaata



Sain Konnadonnalta blogihaasteen kertoa kuvin elämän kymmenestä tärkeästä asiasta. Konnadonna vastasi tähän haasteeseen itse ihanin kuvakollaasein. Minä olen niin keskittynyt blogissani kasvimaahan, ettei minulta edes löydy kuvia kaikista elämäni tärkeistä asioista. Muokkaankin haastetta hieman ja kerron minun 10 syytä viljellä kasvimaata.

Taas löytyi ihana tekosyy näyttää vanhoja kuvia...



MINUN 10 SYYTÄ VILJELLÄ KASVIMAATA:

1. Nautin kasvimaakirjojen lukemisesta, siemenkatalogien selailusta ja kylvöpaikkojen suunnittelusta.

2. Kevään kasvun ihme aina sykähdyttää

3. Omasta maasta saatu sato

4. Onnistumiset kannustavat. Peruna antoi todella runsaan sadon.

5. Epäonnistumiset antavat vinkkejä seuraavaan kauteen eli aina on opittavaa. Mangoldi ja kehäkukka eivät ole hyviä vierustoveroita, sillä kumpikin ovat rehevimmillään samaan aikaan.

6. Sato on niin tärkeä, että se on syytä mainita kahteen kertaan. Tällainen palsternakan mollukka löytyi sadonkorjuussa.

7. Kasvimaa tarjoaa silmän iloa. Oreganon mesi maistuu kimalaiselle.

8. Uuden oppiminen. Viime syksynä opettelin härkäpavun kuivauksen.

9. Kasvimaa on osa luontoa. Luontoa vastaan ei kannata taistella, mutta siihen voi vaikuttaa. Osa kasveista nautti viime kesän sateista, toisten sato oli huomattavasta vähäisempi. Kasvimaaviljelijän ei kannata laittaa kaikkea yhden kortin varaan.

10. Talvi. Pakollinen lepohetki viljelijälle. Kiihkeän kesän jälkeen ehtii lukea kasvimaakirjoja, suunnitella ja innostua taas uudeelleen.
Tässä tuli tämmöinen erilainen vastaus tähän haasteeseen. Tavallisia vastauksia on jo aika paljon, joten oli ehkä jo aika keksiä jotain uutta. En tiedä kuinka monelle tämän haaste pitäisi jakaa eteenpäin. Kerkesin tähän hätään vain tsekkaamaan yhden blogin, jolta en löytänyt aikaisempaa vastausta tähän haasteeseen. Anna haasteen:


Haasteen saajalla on ainakin kolme vaihtoehtoa, kuinka vastata tähän haasteeseen.
1) Voit vastata alkuperäiseen haasteeseen: '10 tärkeintä asiaa elämässäni'
2) Muokata sitä hieman: '10 parasta asiaa puutarhassani'
3) Muokata minun tapaan haastetta paljon: '10 syytä puutarhanhoitoon'

Tai voit jopa muokata haastetta edelleen sinulle sopivammaksi. Vastaa kuten haluat!

18 kommenttia:

  1. Hienosti olet saanut satoa! Ihania papuja! Pitäisiköhän minunkin kokeilla pavunkasvatusta..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vähän huijasin. Komea pensaspapu kuva on vuodelta 2011, jolloin oli lämmin kesä. Viime vuonna pensaspapu viljelmäni menivät pipariksi. Lämpimänä kesänä pensaspapu on yllättävän kiitollinen ja suosittelen sen kokeilemista. Minulla on ainakin hyviä kokemuksia Hyötykasviyhdistyksen myymästä 'Primel' lajikkeesta. Pensaspapuja taitaa saada myös taimina.

      Poista
    2. My life, suosittelen ehdottomasti!

      Poista
  2. Salko- ja keltaista papua olen minäkin kasvattanut. Ja tuo kasvimaa kartta piirros on hieno. Pitäs tehdä tuollanen itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelen, että laittaisin ruusupapua tänä kesänä. Sitä en ole vielä koskaan viljellyt, mutta ei ole kuulemma niin herkkä kuin salkopapu. Pitää vielä miettiä.

      Tuo piirros kuvaa suunnitelmaa. Pitäisi vielä piirtää todellista tilannetta kuvaava piirros. Jotkut siemenet eivät itäneet ja osa taimista meni etanoiden suihin. Piti siis tehdä uusintakylvöjä. Kasvitautien kannalta olisi hyvä tietää, mitä kasvia on missäkin päin kasvimaata viljelty.

      Poista
    2. Meidän kokemus on että ruusupapu tarvitsee pidemmän kasvuajan kuin salkopapu, joten huonona kesänä se ei ehdi tuottaa kunnon satoa. Sen vuoksi viljelemme salkopapua 'Cosse Violet' (esim. Villi Niityltä), joka on tosi satoisa ja hyvä!

      Hyvä lista sinulla, sen voi allekirjoittaa joka kohdalta!

      Poista
    3. Hyvä tietää. Taidan sitten harkita salkopapua.

      Poista
  3. uuuhh, ihhanaa. Kuvat ja tekstit täydentävät toisiaan. Hyötyviljelijän suosikkeja. Hitsit, että tykkäsin perunan kukasta. Harvemmin sitä tulee ihasteltua. Onnistunut otos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunan kukka ei ole mikään ruusu, mutta on siinäkin omaa kauneutta. Otin kuvan automaattiasetuksilla, joten siinä meni hetki. Yleensä automaattiasetukset haluaa kaiken kirkkaana, vaikka tausta voisi olla parempi epätarkkana. Pitää nyt keväällä opetella kameran käsisäädöt. Joskus olen niistä jotain tiennyt, mutta olen onnistuneesti unohtanut.

      Poista
  4. Ihania kuvia! Hieno suunnitelma kasvimaalle! Upea palsternakka! Onko vaikea kasvatettava? Itsekin ajattelin kokeilla sitä tänä kesänä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi piirtää seuraavan kesän suunnitelma... Onneksi on jo jotain suunniteltu.

      Palsternakka viihtyy savimaalla, joten sen takia olen sitä viljellytkin. Kasvina se on aika helppo. Se vain tarvii pitkän kasvuajan. Se kannattaa laittaa ensimmäisten joukossa maahan, harventaa se tarpeeksi harvaan ja ottaa se viimeisten mukana ylös.

      Poista
    2. Minulla palsternakka on äitynyt kukkimaan ja leviää siten kuin rutto. Olen nääs jättänyt osan sadosta talveksi maahan. Keväällä lähtevät kasvuun ja ilmeisesti toisena vuonna kukkivat. En suosittele tuota tapaa, koska sitten sitä löytää paikoistakin, jonne ei sitä halua. Eli kannattaa sadonkorjuun aikaan nostaa kaikki ylös. Yhden voi jättää siementämään, niin on sitten omavarainen siementen suhteen :)

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Toi suunnitelma on kasvimaalle hyvä. Itselläni oli niin pienellä alalla hyötykasveja, että luulin, että muistan kaikki ulkoa. Joutuu tosiaan pinnistelemään, että muistan kaikki. Ajattelin tänä vuonna kokeilla valkosipulin kanssa katekasvustoa: http://nuppulinna.blogspot.fi/2012/06/pinkkia-ja-hunajaa.html kuten Suvi on tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista elävää katetta en olekaan kokeillut noissa mittakaavoissa. Sipulin kanssa tuo varmaan onnistuu, kun sipuli on niin korkea ja vähän tilaa vaativa. Olisi sitten mielenkiintoista kuulla, miten sinulla tuo elävä kate onnistui.

      Enemmänkin olen kuullut vihersilppukatteesta, mutta itsellä ei ole siihen mahdollisuutta. Olen käyttänyt olkikatetta pavuilla, jotka pärjäävät pienen typen katoamisen kanssa. Itse olen ostanut katteen ja käyttänyt siihen edellistalven kauralyhteitä. Kuulemma talleilta voisi halvalla ostaa olkipaaleja. Enemmän tästä aiheesta:
      http://saveajapapuja.blogspot.fi/2012/05/k.html

      Poista
  6. Kasvimaasuunnitelmasi oli sekä visuaalisesti nätti että varmasti myös sato herkullista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että tuon suunnitelman voisi tehdä käsinkin. Skannaisi sen sitten koneelle. Ainakin nuo kasvipiirrokset saisi paremmin tehtyä käsin. Nyt on kyllä jo pohja valmiina.

      Poista
  7. Voi, miten hienot kuvat ja jutut! Sinulla on tosiaan mahtava kasvimaa, ja monenlaista syötävää sieltä tuoreena saat. Meilla on sen verran pieni tontti, että kasvimaata ei voi sanoa olevan, mitä nyt salaattia ja semmoista siellä pystyy kasvattamaan. Olisipa isompi tontti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo kasvimaa nyt kovin iso ole. Perunamaa on 1m x 3m eli siemenperunaa tarvitsin vain kilon. Isompi olisi kyllä ihana, mutta taitaisi olla liian työteliäs. Käännän kasvimaan käsin, joten tuossakin jo riittää hommaa. Jos joskus intoa riittää, niin voisi vuokrata kasvimaa aarin. Tällä hetkellä taitaa olla vähän liikaa.

      Poista

Kiitos kommentista!