10.6.2012

Pensaspapu maahan


Laitoin pensaspavun maahan eilen. Oli hiukan kylmä ja sateinen sää, mutta toivottavasti papu tarkenee kaksinkertaisen harson alla. Maan täytyisi siemenpussin mukaan olla yli +10 astetta ja eilen oli sentään +14. Olen jo useampana vuonna viljellyt 'Primel' nimistä lajiketta. Ei ole ollut tauteja ja sato on ollut varma ja maukas. Viime vuonna kokeilin 'Golden Teepee' lajiketta. Maku oli hyvä, mutta petyin sen kasvutapaan. Se oli lyhyempi kuin 'Primel', jopa niin lyhyt, että sen sitominen oli hankalaa. Kun pavun varsi oli lyhyt, niin pavut olivat osaksi maata vasten ja menivät pilalle. Olisi mukava kokeille erilaisia pensaspapulajikkeita, mutta ei ole kasvimaalla oikein tilaa sille. Jos laittaisin jotain toistakin pensaspapulajiketta, pitäisi se tila ottaa 'Primeliltä'. Tässä asiaa pohtiessa muistin, että olinhan jo päättänyt kokeille uutta pensaspapua seuraavana vuonna. Virolainen 'Vaia' houkuttaa. Sen pitäisi olla pohjoisempiin oloihin sopeutunut, ehkä siitä voisi saada jopa siemeniä seuraavan vuoden satoon. Taidan siis kuitenkin laittaa seuraava vuonna sekä 'Primeliä' että 'Vaiaa'. Varmuuden vuoksi en täysin siirry uuteen lajikkeeseen. Olen jo tottunut pensaspapusatoon, joten varmaa 'Primeliä' on hyvä olla mukana.

Yön yli lionneet pavut ovat valmiina istutukseen.

Minulla taisi kirvat syödä harson alla olleet kurpitsan taimet. Laitoin harson alle myös persianapilaa. Ajattelin, että siellä ne itävät paremmin, kun harson alla on kosteampaa kuin taivasalla. Taisi kirvat syödä apilankin. Vieressä ollut hunajakukka ei kelvannut, mutta sen molemmin puolin apila on syöty melkein lehdettömäksi. Ilman suojaa ollut apila rehottaa ainakin vielä. Harson alla olevat kirvat taitavat saada suojaa harsosta. Hyvähän se on harson alla kirvan olla, kun pedot ei pääse sitä siellä häiritsemään...

Ilman harsoa kasvanut persianapila vielä rehottaa. Ei ole tuholaiset vielä kalunneet tätä kasvustoa.

6.6.2012

Härkäpapu on noussut


Laiton härkäpavun hiukan myöhään maahan, kun piti ensin saada kasvimaan reuna kuntoon. Tilasin tänä vuonna Maatiaiselta perinnehärkäpapua 'Kaulion vaaleaa'. Mielenkiinnolla odotan, miten se pärjää vertailussa ulkomaisia herkkulajikkeita vastaan.  Hyvin se ainakin iti. Taisi melkein kaikki siemenet lähteä kasvuun. Toivottavasti maku olisi hyvä. Yritän myös saada siemeniä talteen.

Vielä olen pitänyt härkäpaputaimet harson alla. Fasaanit ovat niille kovin persoja ja samassa penkissä on myös auringonkukkaa, joka ei ole vielä itänyt. Ensimmäistä kertaa kokeilen härkäpapua ja auringonkukkaa vierekkäin. Sidon aina härkäpavun, joten samaan tukikeppiin voisi sitoa myös auringonkukan. Minun kasvimaalla tuntuu kaikki lakoavan ellei niitä tue. Saattaa olla, että on jotain ravinnepuutosta. Pituutensa puolesta auringonkukka ei ainakaan jää härkäpavun varjoon. Olkikatteen (tai oikeastaan kauralyhdekatteen ) laitan penkkiin vasta kun taimet ovat hieman isompia.

5.6.2012

Rukola rehottaa



Harson alla rukola on voinut hyvin. Laitoin tänä vuonna ensimmäistä kertaa retiisiä kylvönauhalla. Näytti minusta kovin harvalta, niin laitoin kaksi kylvönauhaa vierekkäin. Aivan turhaan. Kyllä se yksi kylvönauha riittää. Kauniin tasaisen välein retiisi nousee kylvönauhasta. Suosittelen muillekin!

4.6.2012

Perunan rikkaruohot

Mielestäni kotipuutarhurin perunaoppaassa on hyviä ohjeita perunaviljelyyn. Lueskelin sitä ennen kuin laitoin perunat maahan. En tainnut kuitenkaan kaikkea lukea oikein ajatuksella. Kun perunat olivat jo pinnalla, luen oppaasta hyvän vinkin rikkaruohojen hävitykseen. Vinkki vain kehottaa tekemään työvaiheen jo ennen kuin perunat ovat pinnalla. No, onnistuihan haravointi näinkin. Tietysti se olisi helpompaa, kun ei tarvitsisi perunan taimia varoa.

Kuvassa harson alla viihtynyt peruna. Siellä viihtyivät myös rikkaruohot, kunnes kuritin niitä.

Tässä olisi taas yksi asia, joka olisi hyvä muistaa seuraavana kesänä. Pitäisi kai tehdä oikein lista...

3.6.2012

Kurpitsa kärsinyt

Joku on käynyt kurpitsataimen lehtiä syömässä. Muutenkin on onnettoman näköinen, kun jouduin jo laittamaan maahan. Toivottavasti mäntysuopaliuos auttaa.

1.6.2012

Huono itävyys

Yllättävän monella on ollut tänä keväänä kokemuksia siementen huonosta itävyydestä. Ainakin näin voisi päätellä blogin kommenteista. Minullakin meni istutusmulta homeeseen, mutta en muista mullan tuottajaa. Hyötykasviyhdistyksen kesäkurpitsan 'Gold Rush' siemenistä kaikki iti. Auringonkukan 'Total Eclipse' siemenet alkoivat itää jo hiekanseassa kylmäkäsittelyssä jääkaapissa. Mullassa ne nousivat pintaa, mutta home taisi ne viedä. Maatiaisen yrtti-iiso ei itänyt ollenkaan. Laitoin sen ehkä liian syvään ja ne joutuivat entistä syvemmälle kun homeen päälle laitoin aina uutta multaa.

Taisi tosiaan mullassa olla jotain vikaa. Kesäkurpitsa siinä pärjäsi, kun sillä on roteva taimi. Hennommat taimet eivät kestäneet hometta. Mukava oikeastaan kuulla, että syy ei ollut täysin minun.

Yhden kesäkurpitsan siemenen olin laittanut väärin päin. Ihmettelin, kun mullan päälle tuli juuret. Kun sitten kaivoin alaspäin, niin siellähän se taimi oli. Se oli kasvanut suoraan alaspäin. Mitenköhän ne taimet luonnossa pärjää, kun luultavasti kaikki siemenet eivät ole oikeinpäin?

30.5.2012

Olkikate

En ole laittanut olkikatetta kuin papumaille, kun se kirjojen mukaan syö maasta typpeä. Tämän voisi ratkaista lannoitetta lisäämällä, mutta olen kuitenkin sitä hiukan välttänyt. Laitan kasvimaalle syksyllä lehtiä ja typpivajaus tuntuu olevan krooninen tila. 

Olkikatteen kasvimaalle voi tehdä fiksusti ja halvalla. Silloin kannattaa hankkia olkipaaleja, kuten pientä elämää etsimässä blogissa on tehty. Minä olen tehnyt vaikeimman ja kalleimman kautta. Olen ostanut puutarhaliikkeestä pussitettua olkikatetta. Lisäksi olen säästänyt lintujen talven kauralyhteet. Niissä on tietenkin ongelmana säilytys, jonka olen ratkaissut elegantisti...


Olen sitonut lyhteet vadelman tukipuulle kuivumaan. Vielä ei ole tullut huomautuksia tästä ratkaisusta, en kyllä yhtään ihmettele jos tulee... No, siinä ne ovat ainakin ilmavasti ja odottavat härkäpapumaalle siirtoa. Laitan osto-olkea pensaspavuille ja härkäpavuille lyhteitä. Lyhteisiin jää jyviäkin ja ne lähtevät itämään, joten ei tosiaankaan ole paras ratkaisu. Ehkä tänä vuonna yritän niistä riipiä edes suurimman osan jyvistä pois.

Seuraavana kesänä voisi soitella läheisille hevotalleille ja kysellä paalien perään...