Kesä on kääntynyt syksyyn. Kasvimaata tuli kuvattua kesällä, mutta blogiin asti kuvat eivät päässeet. Pitää sitten syksyn ja talven mittaan palailla muistoissa ja kuvissa takaisin menneeseen kesään. Toisaalta juuri talvella kesäkuvien katselu onkin niin ihanaa :)
Syksyn huomaa tulleen siitäkin, että loppukesän kukat kukkivat. Omat auringonkukat eivät vieläkään kuki. Taisi kylmä kesä ja liian tiheä rivi kampittaa niiden kasvua. Onneksi paikallinen viljelijä tarjoaa näitä miniaurinkoja.
Omalla pihalla 'jackmanii' kärhön ja kultapallon yhdistelmä on yhtä sykähdyttävä joka vuosi. Kumpikin tarvitsee köynnöstukea, sillä kärhö kiipeää sitä pitkin ja kultapallo ei pysy pystyssä ilman sidontaa. Muodostuva väriyhdistelmä on mielestäni kaunis.
Pensaspapupenkissä minulle uusi 'Menveille de Piemonte' yllätti positiivisesti. Se kasvoi kahta muuta lajiketta paremmin ja oli hauskan näköinenkin. Tosin siemenpussin kuvassa se oli keltaisempi.
Petyin, kun keittelin sitä ensimmäistä kertaa. Jo heti ensimmäisten keittominuuttien aikana papu menetti värinsä. Siitä itse asiassa tuli keittämisen jälkeen rumempaa kuin vihreästä sukulaisestaaan. Kun vihreä pensaspapu haalistuu keittäessä, niin se kuitenkin pysyy vihreänä. Tästä pavusta tuli likaisen läikikästä :(
Maku oli kuitenkin hyvä. 'Merveille de Piemonte' on leikkopapua ja siinä on hyvä koostumus. Väriähän nämä pavut kaipaavat ja siitä sain idean ryydittää niitä kurkumalla. Ja kun laittaa kurkumaa, niin voi käyttää muitakin intialaisia mausteita ja näin syntyi intialaiset pensaspavut resepti.
INTIALAISET PENSASPAVUT
300 g pensaspapuja/salkopapuja
rypsiöljyä
1/2 tl kokonaista korianteria
1/2 tl kokonaista jeeraa eli juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl paprikajauhoa
1/2 tl garam masalaa
hiven cayennepippuria
(tuoretta korianteria)
suolaa
1. Siisti pavut ja keitä väljässä vedessä 10 min. Valuta.
2. Kuumenna paistinpannulla öljy. Paista siinä rouhittua korianteria ja jeeraa kunnes alkavat tuoksumaan eli noin minuutti. Lisää korianteri ja suolaa lukuunottamatta muut mausteen ja paista niitä hetki.
3. Lisää mausteöljyyn pavut ja kääntele niitä, jotta mausteet tarttuvat niihin kauttaaltaan. Toisaalta sekoittamisessa kannattaa olla varovainen, sillä keitetyt pavut muussaantuvat helposti. Lisää lopuksi korianteri ja suola.
Intialaisten mausteiden myötä pavut sai väriä ja mukavasti makua. Tuore korianteri ei ole välttämätön tähän reseptiin, mutta se tuo mukavasti makua ja väriä. Alunperin lisäsin sitä, kun sitä silloin löytyi hylättynä jääkaapista...
Bon Apetit! :)
Siinäpä hyvä idea istuttaa kultapallo käytön kumppaniksi. Kumpikin kaipaa tukea ja kukkivatkin samaan aikaan.
VastaaPoistaJoo, on hyvät kumppanit. Kultapallo ensin vaikuttaa pysyvän pystyssä, mutta kun tulee vähän rajumpi sade, niin se lakoaa. Köytän sen köynnöstukeen.
PoistaUpea väriyhdistelmä tuo kultapallo ja kärhö. Erittäin hyvä yhdistelmä.Kiitos pensaspapureseptistä, vaikuttaa herkulliselta.
VastaaPoistaReseptillä saa papuihin väriä ja makua. Suosittelen :)
PoistaHieno idea tuo kumppanuus kärhö ja kultapallo. Kiitos reseptistä ja kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi sinun plogiisi. Ollaan yhteydessä.
VastaaPoistaNiinkuin kirjoitin sinun blogiin, vuoroin vieraissa :) Postauksia odotellen!
PoistaMiten ihanat yhdessä kultapallo ja kärhö.Kunhan saan meidän kultapallot tarpeksi reheviksi niin ostan kyllä kaveriksi jonkin kärhön<3
VastaaPoista'Jackmaniissa' on sopiva väri kultapallon kanssa, mutta varmasti moni muukin sopii. Itse vierastan keltainen/vaaleanpunainen yhdistelmää, mutta makunsa kullakin...
PoistaSuloiset ja näyttävät kasvikumppanit.
VastaaPoistaJoo, vahingossa tuli näin näyttävä pari :)
PoistaIhan Ruotsi-istutus! Hieno. Komeita papuja. Meilläkin on omia papuja jääkaapissa.
VastaaPoistaKoulu aikoina kelta-sini yhdistelmää vältettiin kuin ruttoa. Olen tainnut siitä hullutuksesta parantua, kun se ei enää edes tullut mieleeni.
PoistaKäy kurkkaamassa minkälaisia papuja minä ostin. Näitä ei varmaan voi Suomessa kasvattaa.
VastaaPoistaOlipa pitkät pavut! Siinähän saa pavun varrella olla pituutta, ettei palko osu maahan.
PoistaHieno yhdistelmä tuo kultapallo ja kärhö! Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaUpea violetti-keltainen väriyhdistelmä, komppaan täysillä muiden mukana. Minulla jäi kultapallo nalkkiin ukonhattujen ja kuusiaidan väliin etten päässyt sitä tukemaan joten se rötkähti lopulta kuusiaidan päälle. Tästä viisastuneena pitää olla ensi kesänä ajoissa tukikeppejä asentamassa ennenkuin ukonhatut ehtivät kasvaa. Terkuin Katja
VastaaPoistaKultapallo on kaunis, mutta kaipaa tuen. Toisaalta kummallista, että korkea kasvi ei itse pysy pystyssä.
Poista