25.10.2015

Käpyjä pensasmustikan juurelle... ja oravalle

Punaherukoiden viereen olin jo aikaa sitten ideoinut pensasmustikka-aitausta. Siinä ei tahdo oikein muut kasvaa, kun herukat vie maan voiman. Ajattelin, että pensasmustikat saisivat turpeessaan olla rauhassa. Aika näyttää, pitääko tuumailuni paikkansa. 2m x 1m kokoiseen aitaukseen laitoin kaksi ostomustikkaa ja keskelle oman ikivanhan pensasmustikka rääpäleen, joka oli kituuttunut kukkapenkissä. Paljon jäi siis turvepintaa paljaaksi. Pinnalle keksin poimia metsästä käpyjä.


Seuraavat kuvat olen ottanut jo aikaisemmin. Ei olisi tänään saanut näin ihanan aurinkoisia kuvia. Niin, metsässä käpyjä riittää.


Kun sieniretki meni mönkään, niin keräsinkin katetta pensasmustikoille. Jäkälää uskalsin ottaa, kun se oli jo valmiiksi irronnut maasta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun kerärin katetta ja siksi jo tiesin kerätä muutakin kuin käpyjä.


Tällainen mustikka-aitaus minulle nikkaroitiin :) Maakangas on vielä rumasti, kun en arvannut sitä vielä leikata. Tähän toin nuo edellisen kuvan kateaineet. Ensimmäisen käpylastin jälkeen käpysilppua löytyi ainakin kahdesta kohtaa muualta puutarhasta. Ensin niitä vähän ihmettelin, kunnes tajusin, että orava oli löytänyt kävyt. Se oli varmaan ajatellut, että kyllä palvelu pelaa. Hänelle tuodaan oikein metsästä asti käpyjä syötäväksi... 


Aitauskuvassa keskellä oli vanha "rääpäle", joka turpeessa innostui kasvamaan ja tekemään sen ensimmäiset mustikat. Ne eivät kyllä ehtineet kypsymään, kun maa-artisokkakin varjosti, mutta ehkä seuraavana kesänä on jo toisin. Ostopensasmustikat ovat vielä vaatimattomia, mutta kuulemma kasvavat isoiksi. Ehkä ensikesänä saan maistella omia pensasmustikoita! :)

6 kommenttia:

  1. Onpas hauska idea laittaa käpyjä katteeksi pensaiden juurelle! Minä laitoin kuusihaketta mustikkapensaille, mutta tuo sinun katteesi näyttää ihanan metsäiselle ja sopii kauniisti mustikan kanssa yhteen. Korvan taakse menee tämä juttu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemmin oman pihan kuusenkävyt olivat ongelmana, kun ne niin hitaasti maatuvat. Laitoin niitä katteeksi. Nyt ei ole enää kuusia, mutta käpykateidea jäi.

      Poista
  2. Toivottavasti kasvavat hyvin ja saat mustikkasatoa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa mustikka-aitaus! Minäkin istutin pari pensasmustikkaa kukkapenkin laidalle tänä kesänä. Laitoin kuorikatetta juurelle... Toivotaan että kasvaa, sulla ja mulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kumpikaan ei ole suurilla määrillä liikkeellä, mutta kyllä epäonnistuminen harmittaa.

      Poista

Kiitos kommentista!