31.8.2015

Sinistä mukulaa

Sinistä 'Salad Blue' perunaa olen jo aikaisemmin ihmetellyt, mutta nyt vihdoin pääsin sitä maistamaankin. Tässä raporttia sen ensimmäisestä käyttökerrasta.

 Pestyssä perunassa oli todella kaunis tumman violetti kuori. Sisälläkin oli sinistä väriä, mutta kyllähän siinä näkyy valkoistakin.


Perunaa nostaessa huomasi vaalena perunan helppouden. Tuossa yläkuvassa 'Salad Bluen' vieressä on Timoa. Arvatkaa kumpi perunalajike löytyi helpommin... Tumma maa ja tumma peruna yhdistelmä takaa, että osa mukuloista jää maahan.



'Salad Blue' perunaa oli luonnehdittu jauhoisaksi, joten en edes yrittänyt keittää sitä. Tein siitä uuniperunaa. Onhan se hieman oudon väristä, mutta toisaalta tuo lisäväriä lautaselle. Maussa en huomannut mitää erityistä. Toisaalta maustin perunat rosmariinilla, joka on aika voimakas mauste. 

'Salad Blue' on mielestäni kokeilemisen arvoinen. Laitan sitä ehkä seuraavanakin vuonna maahan. Se tuo ainakin vaihtelua kaupan normiperunoihin.

Elokuu meni värikkäästi blogaten, kun aluksi otsikkona oli vihreä keidas, sitten punertuva kasvimaa ja nyt sitten sininen peruna. Värikkäät otsikot tulivat vahingossa, mutta osaltaan kuvaavat hehkeää elokuuta. Vielä on violetit porkkanat nostamatta, mutta ehkä värikkäät otsikot jää elokuuhun. Syyskuussakin on väriä, mutta mukana on jo hiukan haikeutta. Tämä kesä alkaa olla takanapäin.

4 kommenttia:

  1. Eipä ole tullut värikkäitä perunoita kokeiltua, mielenkiintoista. Mulla aina jää joku peruna syksyllä maahan, niipä seuraavana kesänä niitä kasvaa (liikaa )siellä täällä.
    Niin alkaa olla perunan nosto-aika, kohta taas pakastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kiire jo kerätä pavut, jotta halla ei tee sitä puolestani...

      Poista
  2. Hauskan värinen peruna ja mielenkiintoinen blogi, liityinkin lukijaksi. Savista maata piisaa meilläkin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savi ei ole mikään helppo maalaji, mutta sen kanssa voi oppia elämään.
      Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista

Kiitos kommentista!