4.5.2015

Kevättä kasvitieteellisessä puutarhassa

Kävin pienellä kierroksella Turun kasvitieteellisessä puutarhassa. Lähdin katselemaan narsisseja ja tulppaaneja, mutta niiden sijaan näin monia muita kasveja.


Puissa ei ole vielä lehtiä ja jalojen lehtipuiden kauniit siluetit näkyy vielä selvästi.


 Keltaisena kukkiva pensas ja punertava koristepuu värittivät kauniisti tätä maisemaa. Puutarhassa kasveille oli nimikyltit, mutta niitä ei ollut kaikkialla.


Joitakin yksittäisiä havaintoja. Puutarhassa näin ainakin kaksi magnoliaa. Ihania kukkivia pensaita, jotka toisaalta ovat oudon näköisiä, kun niissä ei ole vielä lehtiä. Ylärivin oudon keltaisen kukan bongasin kosteasta ojasta. Niille en nähnyt nimikylttiä. Kuolanpionin nimikyltti oli sen sijaan hyvin näkösillä. Kuolanpionti näytti olevan pian valmiina kukkimaan.


 Lammen ympärille oli rakennettu ihastuttava miljöö.


Valkovuokkoja oli metsänpohjassa vaikka kuinka paljon, mutta hyvää kuvaa oli vaikea saada. Lämpimässä rinteessä ne olivat kuitenkin kuvauksellisesti ryhmittyneet : )


Viimeisenä alppiruusu, jolla oli kukinta jo täysillä päällä. Kylläpä se on jo kesäisen näköinen!

14 kommenttia:

  1. Hienoa! Tosiaan kävisivät kuviksi kalenteriin hienosti nuo sun kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin ne kännykällä. Yllättävän hyviä niistä tuli!

      Poista
  2. Upeita kuvia. Pitäisi vierailla paikassa itsekkin useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on sellainen kohde, että parin viikon päästä on jo taas erilaisen näköinen.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Suosittelen. Perennapenkki osuus on loppujen lopuksi aika pieni, mutta siihen onkin ahdettu vaikka mitä.

      Poista
  4. Joko alppiruusut kukkivat. Nytpä täytyykin suunnistaa alppiruusupuistoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaamani taitaa olla aikainen lajike ja paikkakin on suotuisa. En menisi vannomaan, että muualla on vielä kukintaa.

      Poista
  5. Kasvitieteelliset puutarhat ovat ihania paikkoja. Ihania kuviakin olet saanut napsittua näin kesää odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimikylttien kautta voi oppia uusia lajikkeita ja olihan siellä paljon erikoislajikkeita eli käynti oli hyvin opettavainen.

      Poista
  6. On siellä Turun suunnalla jo niin kesä, että. Kyllä kelpaisi tänne Pohjanmaallekin. Melkein tulivat tuoksut nenään kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruissalossa on vielä erityisen suotuisat olosuhteet. Tulppaanit olivat sielläkin vielä tiukasti nupussa.

      Poista
  7. No jopas onkin jo hyvässä kasvussa ja kukassa kasvit. Ihanan vehreää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruissalon leudossa ilmastossa kasvit olivat ehtineet jo aika pitkälle.

      Poista

Kiitos kommentista!