4.8.2015

Berliinin vihreä keidas

Kesämatka suuntautui Berliinin sykkeeseen, josta löytyi vihreääkin katseltavaa. Keskellä kaupunkia on Tiergarten, joka on suuri puistoalue. (Linkit vie Berliinin englanninkieliselle turisti-info sivulle.) 


Berliinin televisiotorni (vasen kuva) on yksi suosituista nähtävyyksistä ja jonot olivat sen mukaiset. Sieltä avautui näkymiä ympäri Berliiniä noin 200 metrin korkeudesta. Tiergarten näkyy vasemmalta toisessa kuvassa vihreänä läikkänä rakennusten keskellä. Tiergartenia halkovat autotiet, joiden keskellä on Siegessäule eli voiton patsas (oikealta toinen kuva). Siegessäulen ylätasenteelle on mahdollista kiivetä ja sieltä taas näki kaukaisuudessa televisiotornin (oikea kuva). 


En kävellyt Tiergartenia päästä päähän, mutta kuitenkin sen suuri koko tuli selväksi. Osa alueesta vaikutti melkein hoitamattomalta. Polut kiemurtelivat pusikoiden ja puiden välissä. Välillä oli isoja nurmikenttiä ja hoidetumpia alueita. Puistossa on vesielementtejä, sillä se rajautuu Spree-jokeen ja siellä on myös muutenkin vettä. 


Tiergartenissa on myös erilaisia alueita. Aluksi suuntasin kulkuni englantilaiseen puutarhaan, mutta se oli vain pieni pläntti, joka ei edes näyttänyt kummoiselta. Ruusutarha sen sijaan tarjosi kuvattavaa. 


Ruusutarha ei ollut kovin suuri, mutta ovat nämä näkymät kuitenkin sellaisia, joita ei omakotitalon pihalla saa aikaan. Siellä oli nimensä mukaisesti ruusujakin, mutta kuvani niistä epäonnistuivat. Ruusuissa oli nimikyltitkin, mutta luonnonvoimat olivat tehneet niistä lukukelvottomia.


Pienestä puutarhasta löytyi monia kauniita yksityiskohtia. Keskikuvan penkkiä reunustivat laventelit. Tällaisesta penkistä voi suomalainen vain haaveilla. 

Tiergartenin lisäksi Berliinissä on muitakin puutarhakohteita, joten jäi vielä jotain seuraavalle kerralle :)

2 kommenttia:

  1. En ole käynyt Berliinissä, mutta siellä käyneet kovasti ovat tykänneet. Puutarhaihminen löytää kaupungista kuin kaupungista sen vihreän keitaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, suuressa kaupungissa on paljon valinnanvaraa. Löytyy kohteita niin bilettäjälle, kulttuurin nälkäiselle kuin puutarhaihmiselle.

      Poista

Kiitos kommentista!