10.8.2014

Perhosia ja loppukesän kukkijoita

Vihdoin sain pihalla pyörineen amiraali-perhosen ikuistettua. Se vietti vaikka kuinka kauan aikaa auringonkukassa. Pääasiassa siivet supussa, joten edustavan kuvan saamiseen tarvittiin kärsivällisyyttä.


Lintulaudan siemenroskat siivottiin keväällä kasvimaalle ja sitten ilmestyi kauraa ja auringonkukkia yhteen jos toiseen kohtaan. Ei ollut paras ajatus :( Minulla on kuitenkin ollut hankaluuksia kasvattaa auringonkukkaa, niin nyt sain niitä ilman kylvöä. Useimmat kitkin pois, mutta sopiviin paikkoihin jätin taimenet kasvamaan. Pari siirsinkin, kun penkkiin oli tullut aukkokohta. Kuvassa on juuri yksi näistä siirretyistä auringonkukista. Ei näytä siirto häirinneen.


Tämä perhonen tykkäsi enemmän oreganosta. Aataminaikuisen eläinkirjan mukaan tämä olisi karttaperhonen. Sitä kuulemma satunnaisesti tavataan Suomessa. Jos joku lukija tunnistaa lajin ja osaa sanoa, menikö lajimääritys poskelleen, niin kiitollisena ottaisin tiedon vastaan. 


Nyt tulee enemmän näitä loppukesän kukkijoita. Ensimmäinen oli tuo amiraalin kanssa kuvassa ollut auringonkukka. Tässä kuvassa on kultapallo. Ihanan keltaisena se kukkii, mutta toisaalta sitä katselee vähän haikeana. Kultapallo on mielestäni loppukesän kukkija ja näin saattelee meitä jo kohti syksyä. Tosin nämä hurjat helteet ovat varmasti jouduttaneet kukintaa.


Loppukesän airut on myös nauhus. Nyt kun nauhukset ovat esillä uudessa perennapenkissä, huomasin niiden erikoisen kukkavanan. Ensin lehtien yläpuolelle nousee pieni lehtinuppu, jonka auetessa sisältä paljastuu kukkia. Vielä en ole näissä nähnyt perhosia, mutta toivoisin niiden houkuttavan ainakin neitoperhosia.


Viime postauksessa oli vain pensaspavun kuva. Nyt oli jo papuja kerättäväksi asti. Nämä ovat 'Primel' lajiketta. 'Borlotto' papua saa vielä vähän odottaa. Elokuu on kyllä nimensä mukainen! :)
 

8 kommenttia:

  1. Hienot perhoskuvat.

    Nyt tosiaan kasvit kukkii nopeaan tahtiin ja jotkut lajit ihan eri aikaan kuin tavallisesti. Meillä avautui juuri pioniin kukka. Mikäs siinä kyllä se kelpaa näin elokuussakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpa se sekaisin. No, saatte nauttia pioneista näin loppukesälläkin.

      Poista
  2. Eikö olekin uskomatonta, että linnuilta onnistuu kylväminen paremmin kuin meiltä multasormilta. Itse yritin taistella lintujen pataan kylvämiä auringonkukkia vastaan, mutta hävisin taiston. Nyt olen tyytyväinen, että hävisin, kun padasta työntyvät komeat auringonkukat. Niin näemmä sinullakin. Ihania perhosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonkukat taitaa tarvita kylmäkäsittelyn, joten talvinen kylvö tuo parhaat tulokset. Onneksi auringonkukista saa nauttia edes näin.

      Poista
  3. Hienoja kuvia! Ihanan aurinkoisia kukkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Helteen keskellä oli helppo kuvailla aurinkoisia kukkia ;) Onneksi nyt tuli jo vettä, niin ei tarvitse itse kastella niin paljon.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Olisin halunnut perhosen oikeinpäin, mutta se ei suostunut yhteistyöhön ;) Anteeksi, että vastaaminen kesti. Opiskelukiireet ovat vieneet mennessään...

      Poista

Kiitos kommentista!