20.3.2016

Härkäpavun siemenien keruu ja muita siemen mietteitä

Välillä olen vilkaissut blogille tulevaa liikennettä ja olen huomannut, että useampi kävijä on etsinyt tietoja härkäpavun siemenien keräämisestä. Tuorekäyttöön niitä voi kerätä heti kun palot ovat tarpeeksi pullistuneet. Härkäpapuhan on siitä erikoinen, että se valmistaa satoa eritahtisesti. Siinä voi olla valmiitä papuja ja kukkia samaan aikaan. Ongelmallisempaa on, jos haluaa kerätä siemeniä kuivattavaksi tai seuraavan vuoden siemeneksi. Tai eihän se vaikeaa ole, mutta ei niin yksinkertaista kuin tuorepapujen keräys. 


Itse olen käyttänyt ruuaksi vain tuorepapuja, mutta viime kesänä kuivasin osan pavuista siemeneksi. Siihen käytin vuoden 2012 härkäpavun siemeniä. Olivat siis hiukan vanhoja, mutta Israelssonin puutarhakirjan mukaan itävyys säilyy härkäpavuissa 5 vuotta. Ainakin minun pavut itivät hyvin, eivätkä olleet kärsineet useamman vuoden säilytyksestä.

Vuonna 2012 tein härkäapavun kuivauksesta tarkan postauksen, jonka ohjeita noudatin myös viime kesänä. Jos on aiheesta enemmän kiinnostunut, niin suosittelen käymään Maatiaisen härkäpapu sivulla. Yhdistyksen kautta saa tilattua myös vanhoja suomalaisia härkäpapu lajikkeita ja niin tein tänä keväänä. 


Ennen siementilauksi piti jo suunnitella kasvimaa. (Laitan suunnitelmapiirroksen myöhemmin.) Suunnitelmaan vaikutti niin ylijääneet siemenet, toiveet kuin viime kesän opetukset. Yksi opetus oli, että hunajakukka lamoaa. Yllä olevassa kuvassa pitäisi näkyä polut kumminkin puolin keskellä olevaa kukkapenkkiä. No, ei näy. Toisaalta haluaisin taas kasvattaa hunajakukkaa, sillä se kukki aikaisin ja oli kimalaisten suosiossa.


Mangoldi on yksi suosikeistani, mutta vuokrapalstalla se ei viihtynyt. Minulla se oli penkissä, jossa sillä ei ollut varjostajaa ja maakin oli mullalla. Kateellisena katselin naapuripalstan komeita mangoldeja, jotka rehottivat villissä penkissä.



Sitten sain idean, että yhdistäisin nämä kaksi ongelmatapausta. Laitan siis penkin reunoille mangoldia estämään hunajakukkaa vaeltamasta. Penkin keskellä oleva hunajakukka taas varjostaa mangoldia ja toimii maanpeitekasvina. Kesä tulee näyttämään, miten suunnitelma toimii.

4 kommenttia:

  1. Hyvä suunnitelma. Muistahan sitten kertoa miten toteutuu. Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelma on hyvä, mutta vasta käytännössä paljastuu sen järkevyys. Pitää tosiaan muistaa kesällä palata asiaan.

      Poista
  2. Täytyy palata härkäpavun kuivatusohjeiden lukuun syksyllä! Koitan kasvatella härkäpapua ja toivottavasti satoa tulee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivatusohjeet tulivat vähän väärään vuodenaikaan, mutta nämä olivatkin niille etukäteen suunnittelijoille, jotka haluavat tietää toteutuksen ennen aloittamista. Eli jos nyt suunnittelee kasvimaalle härkäpapua ja haluaisi kuivattaa sitä, niin tarjoamistani linkeistä voi käydä jo etukäteen katsomassa toteutusta. Härkäpavun kuivatus on ihan simppeliä, joten härkäpavun siemenet tilaukseen ja keväällä maahan :)

      Poista

Kiitos kommentista!