3.8.2014

Mäkimeiramin mesi houkuttaa

Mäkimeirami eli oregano kukkii yrttitarhassa ja houkuttaa monenlaista siivekästä. Sen mesi taitaa olla aika hyvää!


Luulin kuvan perhosta kaaliperhoseksi, mutta eläinkirjan mukaan naurisperhonen on aika samanlainen. Jälkikäteen lajimääritystä on vaikea tehdä, kun kuvassa siivet on supussa. No, tällainen tuli myös nopeasti mesiaterialle. Pian piti taas kisailla lajikumppanin kanssa. Aika rispaantuneet siivet...


Enemmän mäkimeiramissa näkyi kimalaisia. Tosin uutisissa kerrottiin tämän kesän olevan huono perhosvuosi. Ehkä perhosia on vain vähemmän liikkeellä. Kimalaisilla ei ollut aikaa poseerata, kovin kiire näytti olevan.


Ja taas oli kuvaaja liian myöhässä ja sai vain peräpäästä kuvan ;) Karvoitus ja siiven mosaiikkimaisuus näkyy kuitenkin hyvin tässä kuvassa.


Kävin katsomassa kesäkurpitsaa tiistaina ja poimin kaksi söpöä kurpitsaa. Tein niistä kesän ensimmäiset marinoidut kesäkurpitsat. Lauantaina puskassa oli jo tämmöinen jötikkä! Missä välissä se oli noin isoksi kasvanut? Se ja muutama sen kaveri pääsivät kesäkurpitsagratiiniin. 

Kesäkurpitsani ei ole kovin kuvauksellinen, kun kasvatan sitä kompostikukkulalla, joka on päällystetty mustalla muovilla. Komposti koostuu oksasilpusta, edellisvuoden lehdistä ja kanankakasta. Lisään vielä niille tomaattilannoitettakin. Tällaisella kukkulalla ovat ainakin minun  kesäkurpitsat viihtyneet.


Lopuksi vielä Borlotti-pavun kukka. Ihanan hentoisen vaaleanpunainen! Papu on selvästi Primel-lajiketta korkeampi ja minun tukikepeistä tahtoo loppua pituus. Satoa saa odotella vielä jonkin aikaa.
 

4 kommenttia:

  1. Onhan kaunis papu :) ja hienot kurpat. Kyllä ainakin kimalaisia ja mehiläisiä täälläkin paljon pörrää noissa kukissa. Tuon oreganon lisäksi kurkkuyrtti näyttää olevan mieleinen mesikasvi. Perhosia on ollut kehäkukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosia on ollut vähänlaisesti. Tosin tänään näin amiraalin, mutta ei tietenkään ollut silloin kameraa kourassa...

      Poista
  2. Mäkimeirami on kyllä oikein ötököiden mieleen. Perhosia on ollut vähemmän meillä. Mulla meirami kasvaa perennapenkissä koska on hyvin kuivuutta kestävä ja soveltuu siis paahteiseen olotilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin se oli ensin perennapenkissä, mutta siirsin sitten muiden yrttien sekaan. Se kyllä vie aikalaisesti tilaa ja pitäisi siirtää syrjemmälle.

      Poista

Kiitos kommentista!