26.5.2014

Hortoilua helteessä

En eksynyt metsään nestajavauksen uuvuttamana, vaikka otsikosta voisi niin luulla. Keräsin sen sijaan metsässä hortoja eli villiyrttejä. Sää oli hommaan vähän liian lämmin, mutta metsään oli mentävä nokkosien vuoksi. Illaksi olin luvannut nokkoslettuja.


Nokkosia olen kerännyt jo useana vuonna yhdestä pienestä lehdosta. Ensin tuntui, ettei nokkosia ole ollenkaan. Sitten silmä oppi taas löytämään nokkosen lehdet muun vihreän seasta. Reseptiin tarvitseman litran sain kasaan yllättävän nopeasti. Hyttyskarkotteen kanssa metsässä olisi viihtynyt kauemminkin...


Metsän kosteassa painanteessa kukki viehkeänä rentukka. Puutarhassa rentukkaa voi varmaan istuttaa vain veden ääreen. 


Aikoinaan luin Hesarista ruotsalaisesta sanonnasta, jossa viitattiin tuomen ja syreenin kukinnan lähekkäisyyteen. Sanonta ei tietenkään jäänyt mieleen, kun tuomen ruotsalainen nimi oli niin vieras. Olemme puutarhassa-blogissa oli tästä sanonnasta postaus, jonka myötä minäkin osaan sanonnan. 'Mellan hägg och syren' viittaa siis aikaan, joka on tuomen ja syreenin kukinnan välissä. Tänä vuonna sitä ei ollutkaan. Tuo yläpuolella oleva tuomen kuva ja alla oleva syreenin kuva on otettu samana päivänä vain kymmenen metrin päässä toisistaan.  Varjossa on vielä tuomella loppukukintaa ja auringossa syreeni on aukaissut ensimmäiset kukat. 


Tuomen kukinta tuntui menevän ohi hujauksessa. Varmaankin helle joudutti sitä. Ehkä tulevista viileistä säistä on ainakin se hyöty, että syreenin kukinta kestää pitempään.

12 kommenttia:

  1. Tuomen kukinta tosiaan hurahti hetkessä ohi. Toivotaan, että syreenit kukkivat nyt pidempään. Aika kalsaa meillä on. Tuulee navakasti ja mittari näyttää +7. Iso pudotus edellisistä päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli kääntyi lisäksi pohjoisen puoleiseksi, joten oli oikein kylmä. Helteessä pääsi unohtumaan, että nyt on vasta toukokuu.

      Poista
  2. Nokkonen on hyvä juttu. Tein nokkospannaria pari päivää sitten, maistui kaikille. Millaista nokkosruokaa teit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein täytettyjä nokkoslettuja Maku-lehden ohjeen mukaan. (En löytänyt ohjetta heidän arkistosta. Resepti oli viimeisimmässä lehdessä, joten se tulee sinnä toivottavasti myöhemmin.) Täytteenä oli sieni-purjo-kinkku-tuorejuusto -seos. Täytetyt letut vielä gratinoitiin juustolla uunissa. Hyvää ja täyttävää :)

      Poista
  3. Mulle tulee aina tuomen kukinnasta mieleen suomalainen vanha ellu Kun tuomi kukkii, jonka oon kakarana nähnyt ja on jäänyt mieleen. Syreenit tosiaan kukkivat nyt aikaisin. Tuntuu kuin yhtäkkiä kaikki kukkisivat, ja kukinnat menevät nopeasti ohi. No, nyt meillä on +5 ! Ehkä tahti vähän hiipuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinnan pidentyminen taitaa olla tämän kylmyyden ainoa hyvä puoli ;)

      Poista
  4. Syreenit kukkivat nyt täälläkin. Tuntuu, että moni kukinta meni vähän huomaamatta noitten helteiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vielä moni kukinta on edessäpäin. Keskikesällä on kukintaa niin paljon, ettei niitä enää niin ihmettele kuin kevään ensimmäistä krookusta. Keväässä on vähän taikaa.

      Poista
  5. Hui, vilu tuli ;) Hei, mulla on kasvihuoneen vierelle tullut (olen antanut tulla) oikein nokkosviljelmä, josta kerään monta kertaa kesässä nokkoset ja kuivaan ne talven vitamiiniksi. Otan talvella joka päivä teelusikallisen kuivattua nokkosjauhetta aamupalalla, eikä viime talvenakaan ollut kertaakaan flunssaa. Varsinaisiin ruokiin ei ole tullut laitettua. Nyt on jo ½ litran purkki nokkosjauhetta, ja lisää kuivaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon on hyvä vinkki! Olen alkanut taas syömään mysliä, joten nokkosjauhe menisi siinä samassa. Pitääpä mennä uudestaan hortoilemaan ;)

      Poista
  6. Viileää on kyllä vieläkin mutta kiva kun pikkasen himmaa tuota lämpöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se jossain välissä lämpene. Heinäkuussa on yleensä ollut helteitä ;)

      Poista

Kiitos kommentista!