15.7.2012

Kamomilla ja olkikate


Kamomillani alkaa olla valmis ensimmäiseen sadonkorjuuseen, Palstalta päivää! blogissa on se ehditty jo tehdä. Tänä vuonna en kerää siemeniä, joten voin poimia kaikki kukat jo heti avautuneina. Minulla oli aikaisemmin vaikeuksia kasvattaa kamomillaa, mutta sitten keksin muutaman jipon. Ensinnäkin kasvimaan maalaji on aivan liian raskasta kamomillalle. Kasvatankin sitä pienessä puukehikossa, jossa on kevyttä ostomultaa. Toiseksi laitan kamomillan siementen päälle muovin. Siemenet on kylvettävä pintaan, mutta ne eivät saisi kuivua. Kovasti kastelemalla saa siemenet liikkeelle, kun taas muovi pitää kosteuden ja siemenet paikallaan.


Alkukesän muoviviritelmän alla kamomilla on itänyt hyvin.
 


Satovalmis kamomilla heinäkuussa.




Etanat ovat tehneet tuhojaan kasvimaallani, kuten edellisessä postauksessa kävi ilmi. Ainakin näin epäilen. Tuhot ovat tapahtuneet harson alla, joten lintu se ei voi olla. Pensaspavuilta olen nyppinyt etanoita pois. Kumma kyllä salaatti on saanut olla rauhassa, mutta muutama kasvi ei ole noussut ollenkaan. Tai luulin, että ruiskukka ei ole noussut kunnes katsoin riviä tarkkaan. Kylvörivissä näkyi pieniä hentoja varsia, joiden lehdet oli järsitty pois. Hyvin oli näköjään maittanut. Rautakaupassa hiplasin jo etanantorjuntageeliä. Pitäisi olla täysin luonnonmukainen, mutta jätin kuitenkin ostamatta. Kanatarhassa etanoihin on myös kyllästytty ja otettu torjuntarakeet käyttöön. Ajattelin vielä pärjääväni. Osa kasveista kukoistaa ja osa on hävinnyt parempiin suihin. Onneksi ravinnonsaanti ei ole kasvimaasta kiinni. Ainoa torjuntakeinoni on tällä hetkellä ostamani olkikate. Kuvittelisin, että etanat eivät pidä siitä. Sateiden jälkeen täytyy varmaan laittaa lisää ainakin pensaspavuille, jotka näyttävät maistuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!