31.8.2012

Kimalaisen ystävä ja siemensatoa

Kanatarha kehotti blogilukijoitaan olemaan perhosen ystävä. Perhosia on kasvimaallakin nähty, mutta eivät ole tallentuneet valokuviin. Viimeksi näin amiraaliperhosen mintussa. Ei tietenkään ollut kameraa silloin mukana. Minulla ei ole siis näyttää perhoskuvia, mutta olen kylläkin ikuistanut kimalaisen mäkimeiramissa. Mäkimeiramia eli oreganoa voi muuten suositella perhospuutarhaan. Sen mesi tuntuu maistuvan monelle lentävälle hyönteiselle.


Kimalainen mäkimeiramin kimpussa

Hiljalleen alkaa olla aika kerää siemeniä. Kujeitaryytimaalla blogissa on kerätty unikon siemeniä ja ne ovatkin todella koristeellisen näköisiä. Minä ajattelin tänä vuonna kerätä vain kehäkukan ja härkäpavun siemeniä. Kumpikaan ei ole arvioini mukaan vielä valmis. Kehäkukkien alkukukinta meni minulta hieman ohi ja ensimmäiset kukat saivat rauhassa kehittyä siemeniksi. Laiskuus taitaa kuitenkin kannattaa tässä tapauksessa. Aikainen kukintahan on tavoiteltava ominaisuus, joten juuri ensimmäisistä kukista kannattaa siemeniä kerätäkin. 

Kehäkukan siemenet kypsymässä

2 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta! Pitää yrittää ainakin tsinnioista kerätä siemeniä talteen, jollei ole jo liian myöhäistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt kyllä meni kommenttiin vastaaminen pitkälle. Vaihdoin kommentin varmistusmekanismin ja lopputulos oli tämä. Ehkä pitää valita takaisin entinen menetelmä. Anteeksi!

      Itsellä huomasin tänään, että osassa kehäkukkia ei ollut siemeniä enää. Siellä ne nyt siemenet muhii jo mullassa. Seuraavana vuonna voi perunoiden väliin nousta kehäkukkaa. Ja ei kai tuo haittaa...

      Poista

Kiitos kommentista!